Kaiken tämän näin yhdellä silmäyksellä, ennenkuin oppaamme oli lopettanut puheensa.
Kaikki silmät tähystelivät meitä, Mattiaa ja minua, jopa tuo liikkumaton vanhuskin katseli meitä; ainoastaan pienen tytön huomio oli kiintynyt Capiin.
"Kumpi teistä on Remi?" kysyi ranskankielellä tuo mies pöydän ääressä.
Minä astuin askeleen lähemmä.
"Minä", sanoin.
"Syleile siis isääsi, poikani."
Kun minä olin ajatellut tätä hetkeä, niin olin kuvaillut, että minut valtaa silloin sellainen innostus, että se minut viskaa isäni syliin. Mutta nyt en tuntenut tätä innostusta. Minä kuitenkin lähestyin ja syleilin isääni.
"Tuossa on isoisäsi, tuossa äitisi, tuossa veljesi ja sisaresi", osotti hän minulle.
Menin äitini luo ensin. Hän antoi minun suudella, mutta hän ei minua suudellut, sanoi vain minulle pari kolme sanaa, joita en ymmärtänyt.
"Anna kättä isoisällesi", sanoi isäni, "mutta varovasti, sillä hän on halvautunut."