"Sinä et osaa englanninkieltä?" kysyi isä. "En, minä puhun ainoastaan ranskaa ja italiankieltä, jota opetti minulle se herra, jolle Barberin minut vuokrasi."
"Niin, Vitalis?"
"Oletteko tiennyt…"
"Barberin sanoi minulle hänen nimensä, kun joitakin aikoja sitten olin Ranskassa sinua hakemassa. Mutta sinä lienet utelias tietämään, minkävuoksi emme ole sinua hakeneet kolmeentoista vuoteen ja miten meillä yhtäkkiä syntyi ajatus lähteä sinua tiedustelemaan Barberinilta."
"Olen varsin halukas kuulemaan."
"No tulehan tähän tulen ääreen, niin kerron sinulle." Huoneeseen tullessani olin asettanut harpun seinää vasten ja nyt laskin laukkunikin selästäni ja istuin tuolille, joka minulle oli osotettu. Mutta kun oikaisin kastuneet jalkani kuivatakseni niitä, niin isoisäni vierelläni sanaa sanomatta murisi melkein samalla tavalla kuin kissa vihoissaan. Siitä oli helppo ymmärtää, että minä häiritsin häntä, ja sen vuoksi vedin jalkani takaisin.
"Älä välitä hänestä", sanoi isäni; "vanhus on äkeissään, kun asetutaan tulen eteen, mutta jos sinun on kylmä, niin lämmittele vain, ei hänestä tarvitse välittää."
Olin hyvin hämilläni kuullessani puhuttavan tällä tavoin valkohapsisesta vanhuksesta. Minusta tuntui, että juuri hänestä piti välittää, ja minä pidin jalkani tuolin alla. "Sinä olet vanhin poikani", sanoi isäni, "ja synnyit oltuani vuoden naimisissa äitisi kanssa. Kun minä nain äitisi, niin oli muuan nuori tyttö, joka uskoi, että minä otan hänet vaimokseni, ja tämä avioliittoni synnytti sentähden hänessä kauhean vihan kilpailijaansa kohtaan. Kostoksi hän varasti sinut sinä päivänä, kun juuri täytit kuusi kuukautta, ja vei sinut Ranskaan, Parisiin, jossa hän sinut jätti kadulle. Me tiedustelimme ja teimme kaiken, mikä suinkin oli mahdollista, löytääksemme sinut, mutta emme kuitenkaan hakeneet Parisista saakka, sillä emme voineet aavistaa, että sinut oli viety niin kauas. Me luulimme sitten sinun kuolleen. Mutta kolme vuotta sitten tuo nainen sairastui kuolettavaan tautiin ja tunnusti totuuden. Minä matkustin heti Ranskaan ja menin poliisikomisariuksen luo siihen kortteliin, jonne sinut oli jätetty. Häneltä sain tietää, että sinut oli kasvatikseen ottanut muuan kivityömies, joka sinut oli löytänytkin, ja minä heti lähdin Chavanoniin. Barberin kertoi minulle, että hän oli vuokrannut sinut Vitalikselle, kiertelevälle soittoniekalle, jonka kanssa sinä kuljeksit Ranskassa. Kun minä en voinut jäädä Ranskaan ja tavottaa Vitalista, niin annoin sinun hakemisesi toimeksi Barberinille ja varustin hänet rahoilla, että hän voi lähteä Parisiin. Samalla käskin hänen heti, kun hän on sinut löytänyt, ilmoittaa siitä lakimiehille, jotka hoitavat minun asioitani, herroille Greth ja Galley. Minä en ilmoittanut hänelle asuntoani senvuoksi, että me emme asu täällä Lontoossa kuin talvisin, kesäisin nimittäin kuljemme Englannissa ja Skotlannissa kaupparetkillämme, jolloin on koko perhe mukana. Sillä tavoin, poikani, olemme sinut löytäneet, ja niin sinä kolmentoista vuoden perästä saat paikkasi taas perheessämme. Minä ymmärrän, että sinä olet vähän hämilläsi, kun et tunne meitä etkä ymmärrä mitä puhumme ja kun ei sinua ymmärretä, mutta toivon, että sinä pian perehdyt elämäämme."
Epäilemättä minä pian perehdyn, sehän oli tiettyä, kun olin nyt kotonani ja kun ne, joiden kanssa nyt tulin elämään, olivat isäni ja äitini, veljiäni ja sisariani.
Kauniit vaatteet, joihin minä olin ollut puettu, eivät olleet siis puhuneet totta. Se oli paha onnettomuus Barberinin emännälle, Liselle, Acquinille ja kaikille niille, jotka minua olivat auttaneet. En voinut nyt tehdä mitä olin ajatellut, sillä kiertelevä kauppias, joka asuu liiterissä, ei voi olla rikas. Mutta mitä siitä: olihan minulla koti.