Taas käännän kiikarini toiseen suuntaan ja jatkan:
"Minä en ainoastaan näe, vaan kuulenkin: kaksi miestä on junassa, toinen vanha ja toinen nuori. Onpa tämä matka ollut meille hauska, sanoo vanha. — Sangen huvittava, sanoo maisteri. — Sinä Alexis et pääse ainoastaan syleilemään omaisiasi ja puristamaan Remin kättä, mutta sen lisäksi saamme laskeutua Walesin kaivoksiin, missä sinä teet tärkeitä havainnoita, ja sitten voit panna toimeen parannuksia Truyèrin kaivoksessa, jonka kautta työlläsi saavuttamasi asema saa arvoa, ja minä saan uusia näytteitä kokoelmaani, jonka Varsesin kaupunki on tahtonut mielellään vastaanottaa. Vahinko, ettei Gaspard ole voinut tulla."
Minä yritin jatkaa, mutta Lise oli tullut luokseni, otti pääni käsiensä väliin ja hyväilyllään esti minut puhumasta.
"Älä minua kiitä, vaan kiitä äitiä, joka on tahtonut saada koolle kaikki, jotka ovat olleet hyviä hänen kadotetulle pojalleen. Jos et olisi sulkenut suutani, niin olisit saanut kuulla, että odotamme myöskin Bobia, josta on tullut kuuluisa yli Englannin. Hän tulee veljensä kanssa, joka yhä kuljettaa Eclipseä."
Samassa kuului vaunujen jyrinää ja kohta toistenkin. Me juoksimme akkunaan ja näimme vaunut, joista Lise tunsi isänsä, tätinsä Catherinen, sisarensa Etiennetten, veljensä Alexin ja Benjaminin. Alexin vieressä istuu vanha, kumaraharteinen ja valkotukkainen vanhus; se on maisteri. Toiselta suunnalta saapuvat vaunut, joissa on Mattia ja hänen sisarensa Christina, jotka huiskuttavat käsiään. Sitten vaunujen jäljessä tulee kiesit, joissa ajajana on itse Bob. Bob on käytökseltään kuin gentlemanni, ja hänen veljensä on sama tuima merimies, joka meidät kuljetti Isignyyn.
Me menemme kiireesti portaille ottamaan vastaan vieraitamme.
Aterialla olemme sitten kaikki yhdessä.
"Äskettäin tapasin Badenissa pelihuoneella muutaman gentlemannin, jolla oli valkoiset terävät hampaat", sanoi Mattia. "Hän aina vain hymyili, vaikka oli köyhä. Hän ei minua tuntenut ja teki minulle sen kunnian, että pyysi minulta floriinin saadakseen pelata, mutta hänellä ei ollut onnea, hän hävisi."
"Minkävuoksi kerrotte sen Remin kuullen, rakas Mattia?" sanoi äiti.
"Hän tietysti lähettää rahaa sedälleen."
"Tietysti, rakas äiti."
"Sekö on rangaistusta?" kysyi äiti.