"Joko sinun on lämmin?" kysyi Vitalis jonkun ajan kuluttua.
"Onpa kyllältäkin."
Vitalis tuli vuoteen luo, pisti Joli-Coeurin viereeni ja käski minun pitää sitä niin lähelläni kuin suinkin. Pieni elukka raukka, joka muuten aina oli niin uppiniskainen, kun sille tehtiin jotakin, mikä sille ei ollut mieleen, näytti nyt tyytyvän kaikkeen. Se pysyi lähellä minua liikauttamatta jäsentäkään. Sillä ei ollut enää kylmä, sen ruumis oli aivan polttavan kuuma. Vitalis meni keittiöön ja toi sieltä kuumaa, sokeroitua viiniä. Sitä hän koetti saada Joli-Coeurin ottamaan lusikasta, mutta tämä ei raottanut hampaitaan. Hehkuvin silmin se rukoili meitä, ettemme häiritsisi sitä. Ja samalla se pisti kätensä näkyviin ja ojensi sen meille. Ihmettelin itsekseni, mitä merkitsi tämä liike, jonka se yhtämittaa teki. Vitalis minulle sen selitti.
Ennenkuin minä tulin Vitaliksen seurueeseen, oli Joli-Coeurillä ollut keuhkokuume, ja oli senvuoksi siltä isketty suonta. Nyt kun se taas tunsi itsensä kipeäksi, niin se ojensi käsivartensa, jotta iskettäisiin suonta nytkin, jolla se ensi kerralla oli parantunut. Oli oikein liikuttavaa nähdä.
Joli-Coeur parka oli hyvin kipeä. Sokeroitu viini oli aina ollut sen mieliherkkua, mutta nyt se ei sille maistunut. Vitalis oli levoton.
"Juo sinä tuo viini", sanoi Vitalis, "ja pysy vuoteessa, minä menen noutamaan lääkärin."
Minulle myöskin oli sokeroitu viini hyvin mieluista, ja sen lisäksi oli minun kauhea nälkä. Minua ei senvuoksi tarvinnut kahta kertaa käskeä ja pistettyäni viinin poskeeni sukeltausin untuvapatjan alle. Mutta juotuani viinin, joka kuumensi kovasti, olin ihan kuumuuteen läkähtyä untuvapatjan alla.
Vitalis palasi pian, mukanaan herra, jolla oli kultasankaiset silmälasit. Hän oli lääkäri. Vitalis, kun oli pelännyt, että tämä mahtava herra ei tahtoisi vaivautua apinan tähden, ei ollut sanonut, kuka oli sairas. Ja kun lääkäri näki minut siinä makaamassa punaisena kuin kukon heltta, niin hän asetti käden, otsalleni, pudisti päätään, joka ei hyvää merkinnyt. Nyt oli aika huomauttaa hänelle erehdyksestä, muuten hän kävisi minulta iskemään suonta.
"En minä ole kipeä", sanoin.
"Mitä? Etkö ole kipeä? Tämä lapsi jo hourailee."