Näytteli niitä siirroksia, miten ne ovat kaikki hänelle, juuri hänelle yksinään, miten niissä ei ole Antin nimeä, vaikka se on isännän henkirahalla ja miten kauppias Frants ei uskoisi Antille ei tupakkinaulaa. Vaan juuri hänelle, Jukelle, siellä uskotaan vaikka sata tuhatta. Löi niitä papereita taas pöytään ja kehahti:
»Nuo lekeitä ovat. Ei ole noita joka pojalla. Ne ovat rahaa ne, vaikka ovat vielä paperina.» Nämä samat temput hän teki jokahisen velkamiehensä luona ja kehotti velkamiehiään ottamaan velastaan niitä velkakirjoja, ettei muka tarvitseisi näin vähärahaisena aikana ruveta hätyyttämään ihmisiä. Velkamiehet rupesivat mieluummin odottamaan kuin perimään muilta tuntemattomilta ihmisiltä ja antoivat Juken itsensä periä velkansa.
Nyt Juken hartiat vetäytyivät enemmän kalttoon, suu enemmän väärään ja pää enemmän taakse päin kekalleen, käyskellessä kotinsa tienoilla kertoillen työmiehilleen miten häntä pidetään miehenä tuolla muussa maailmassa ja näytellen työmiehille sitä velkakirjapakkaa ja vakuutteli: »Minä isäntä olen, minä sitä isäntä olen.»
Nyt sai Jukke asian nimeä kyläilemiseen. Nuo hänen perittävät velkansa olivat perittävät monesta pitäjäästä. Olipa Lahnasjärven pitäjäästäkin, jossa hänen entiset kosittavansa olivat, mikä naimisissa, mikä vielä tyttönä. Niille hän tahtoi näyttää sitä velkakirjapakkaa ja muistuttaa, että tuonlaista ei ole muilla.
Niitä saamisiaan hän aina sai mistä sata, mistä viisikymmentä, mistä kymmenen markkaa, jotka olisi pitänyt viedä velkamiehille. Mutta tuo entinen nukkaviero päällysnuttu oli liiaksi vanha näin isäntämiehelle matkustellessa vieraissa pitäjissä. Se piti ostaa uusi, eihän tuo suurta koloa tee seitsemään tuhanteen, ja nuokin kenkien kannat olivat vähän liiaksi kallistuneet linttaan. Nekin olivat laitettavat uudesta, ei sekään suurta koloa tee seitsemään tuhanteen. Turkkikin oli liiaksi vanha, se oli laitettava uudesta, eihän tuo suurta koloa tee seitsemään tuhanteen. Hevosvaljaat kaikkineen oli saatavat uudesta, eihän se suurta koloa tee seitsemään tuhanteen.
Lamput olivat käyneet liian vanhanaikaisiksi ja vetävät paljoa enemmän öljyä kuin nämä uudenaikaiset. Niitä oli ostettava uusia, eihän tuo suurta koloa tee seitsemään tuhanteen.
Työmiehillekin oli nyt kerran lysti maksaa rahalla palkkoja, joita ennen oli pitänyt maksaa eloilla. Ja kaikkia talon tarpeita oli nyt hyvä ottaa rahalla enemmän kerrassaan. Viinaakin oli hyvä tuoda kerrassaan isompi astia, josta oli työmiehille mieliksi hyvä antaa ryyppy aina silloin tällöin. Eikä vierastakaan tarvitse päästää rautahampaana luotaan. Se oli otettava parasta lajia. Jos se on kalliimpaakin, niin se on sitä parempaakin. Tupakitkin, sikaarit ja paperossit olivat otettavat parasta lajia. Jos ne ovat kalliimpia, niin ovat ne parempia.
Viina ja tupakit sekä muut talontarpeet kun aina loppuivat ja rahat olivat asioissa, niin täytyi taas lähteä velkamiehiltään puristamaan saamisiaan, että sai rahaa.
Rahalla oli paljoa parempi ottaa kaikenlaista. Ja kun otti enemmän kerrassaan, niin sai kappaletta helpommalla, kuin vähittäin, ja varsinkin velaksi ottaessa. Että jos antelikin työmiehille ja jollekin vieraalle kaupunkituliaisia, niin se ei merkitse mitään.