Jukke tohtorin tutkinnossa.
Jukke surkeasti voihkaen oli saanut kaikki vaivansa kerrotuksi tohtorille. Oli kolmasti kaatua rojahtanutkin tohtorin huoneessa, silmiään pahasti väännellen ja hampaitaan kirautellen älissyt kuin teurastettava vasikka. Siitä aina tointunut kertoilemaan vanhoja ja nykyisiä tapahtumia ja taas sekaisin nykyisiä sekä vanhoja.
Vähäpuheinen, ylpeä tohtori, joka oli nähnyt ennenkin kujeilijoita, katseli nyt haavat, jotka eivät olleet vielä kerinneet ajettua eikä tuskittua. Sanan puhumatta kirjoitti todistuksen, pisti sen vapisevaan ja kipeästi voihkavan Juken käteen ja virkkoi:
»Kymmenen markkaa.» Jukke osotti kumppalilleen — joka häntä muka talutti ja hallitsi — taskuaan, josta tämä kaivoi rahan, antoi sen tohtorin valkoiseen käteen ja lähti taluttamaan Jukkea pois, ettei enää neljättä kertaa kerkeäisi eikä tarvitseisi pyörtyä.
Rekeen tultuaan otti Jukke käsilleen tohtorin todistuksen ja luuli näkevänsä siinä oikein hienolla herraskäsialalla kirjoitettuna ihan jokahisen sanan, mitä hän oli puhunut, ja sitten lopussa luettelevan kipujen ja haavojen vaarallisuuden ja sitten vasta nimi alla, ehkäpä hänen nimensä siinä rinnalla, koskapa hän kysyi nimeä. Kauvan hän sitä katseli, koetti jankata sanoja, mutta ei niistä tullut kokoa.
Mutta viimein tulvahti rintaan hyvä mieli ja toverilleen huudahti:
»Oikein ruotsalainen. Oi, oi, oikein ruotsalaisen todistuksen antoi. Ilmankos se niin… Kyllä sen näki, että hyvän se antaa… Ei olisi uskonut, että se niin hyvän. Oikein ruotsalainen.»
»Sentähden kai se maksoikin niin paljon», keskeytti toveri.
»Totta kai sen tähden», jatkoi Jukke. »Hyvähän se aina maksaa… Mutta kun oikein ruotsalaisen todistuksen antoi… Miehinä se piti meitä … näkihän sen, vaikka se ei puhunut paljoa, mutta tyynessä vedessä ne suuret kalat kutevat.»
Pani kuitenkin viimein huolellisesti taskuunsa todistuksen ja tuntui nyt olevan verraton aarre povessa. Nyt ei muuta kuin tätä näytetään nimismiehelle, niin sen täytyy paikalla Antti vangita, kaksilla kahleilla vangita ja kolmen vankikulettajan saattamana lähettää linnaan, jossa se pannaan kaulastaan, jaloistaan ja käsistään kiini. Niin ne kuuluvat elinkautisia vankia pitävän — kuvaili mielessään Jukke.