Ukko ei malttanut kuunnella Jukkea, vaan kääntyi niitten hätäileväin
Siirin ja Siirin äitipuolen puoleen saamaan tietoa oikein asiasta.
Sillä aikaa Jukke hätäisesti kyseli yhdeltä ja toiselta siansappiviinaa tai siansappea, johon sai vastaukseksi: Kysele sialta. Sillähän sitä on. Tai että sika tarvitsee itse sappensa pakkasella ja viina pannaan luusäkkiin, ja mikä mitenkin vastasi. Sitä etsittävää lääkettä, sitä ei vaan tullut tietoon.
Mutta sillä aikana sai kuitenkin ukko Koponen talon emännältä tilkan viinaa, pani sitä pahkakuppiin. Kupin pani hattuunsa vasemmalle polvelleen, tulirautansa otti tuluksistaan, sillä hämmenteli sitä viinaa, puhalteli siihen ja päätään kallistellen silmät suurina ja kasvot totisina luki pakkasen synnyn kolmeen kertaan. Tätä paitsi ukolla oli tiaisen sulka tuluksissa. Sillä sulalla veteli ensin kolmesta kohti ristiin paleltuneita kohtia Siirin kasvoissa. Sitten kasteli sulan viinassa ja siveli kasvoja, että tulivat märäksi viinasta. Ja sivellessään luki kipujen poistosanat.
Tähän kerkesi Jukkekin sieltä siansapen tiedustelusta.
»No, se oli oikein. No, sepä sattui, että teillä oli niitä kojeita. Nyt ei ole hätää. Nyt on hätä kaukana. Neuvona se on vanha veneessä, sanotaan, minkä tuo ukko. Ja satuittekin tänne. No, jopa se nyt kävi käteen. No on sitä onneakin, jos pahojakin päiviä», laverteli Jukke ihastuksissaan.
Vaikka ukko kokosi kaikki syntysanansa ja vaikka hän yhä voiteli Siirin kasvoja viinalla, johon oli luettu pakkasen synty, ja siveli ristiin tiaisen sulalla, niin mitä enemmän ukko voiteli, siveli ja luki kipusanojaan, sitä suuremmaksi tuska yltyi Siirin kasvoissa. Ne paloivat kuin tulessa, ihan koko kasvojen luuli lohkiavan pois.
Siiri ei voinut kuin huutaa voivotella ja pyöriä kuin tulisten hiilten päällä ja kasvopäät kävivät mustan puhuviksi ja hohtaviksi, mutta siitä rupesivat muuttumaan öljäköiksi, paremmin kuolleen veren näköisiksi ja kiilteleväksi kävi pinta.
Ukko Koponen kävi ulkoa hevosen kaviosta leikkaamassa kolme vuolua ja lunta ja sitten paineli niilläkin Siirin kasvoja, mutta ei siitäkään ollut mitään etua. Tuska tuntui vaan yltyvän.
Nyt oli ukko tehnyt mitä oli voinut pakkasen vihoja vastaan, niin lähti majataloonsa hevostaan hoitamaan ja muorinsa kanssa tuumailemaan markkina-asioista.
Mutta Jukke näki, että Siirin kasvateäiti oli kylmällä tuulella hänelle, niin hänkin lähti ukon matkaan. Ja epätoivosta vapisten ja hätäisin silmin seurasi ukkoa ja kyseli mitä nyt on tehtävä. Mutta ukko ei nyt ensi aluksi tiennyt muuta kuin että lähdetään tässä illan pimettyä sinne Siirin majataloon puhumaan asiasta Siirin kasvateäidin kanssa.