Näin karastuina lähdettiin nyt Siirin pakinoille ja verraton muuri tuntui Jukella olevan ukko Koposessa. Nyt ei ollut hänellä kuin katsoa valmista ja tarkata vaan ukon viittauksia ja tehdä sen jälkeen.
Siirin kasvot olivat tuskassa, kuten äskenkin, vaikka lääkäriltäkin oli käyty neuvoa kysymässä. Siiri oli ihan vuoteen omana, johon kasvateäitinsä häntä kylmien kääreitten kanssa hoiti miten lääkäri oli käskenyt.
Siirin kasvateäiti ja Siirikin olivat tyytyväiset kohtaloonsa ja iloitsivat hengessään siitäkin tapauksesta.
He tiesivät, ettei mitään tapahdu ilman Jumalan sallimatta ja nyt näkivät he hengessään, että Jumala esti siten tänä iltana Siirin kihlauksen.
Nyt oli aivan nähtävä, ettei kihlauksesta ole tänä iltana puhumista. Mutta se oli sangen tarpeellista tietää, mitä kasvateäiti nyt ajattelee asiasta. Ja kasvateäiti pyydettiin nyt ukko Koposen huoneeseen, jossa viinipullon ympärillä rauhallisesti saataisiin puhella asiasta. Siihen kasvateäiti suostuikin ja jätti sairaansa itsekseen vähäksi aikaa.
Mutta Siirin kihlauksesta, vaikka ei ollut puhuttu, ei hiirelle eikä heinälle, sen kuitenkin tiesi puolet markkinamiehistä ja tiesivät senkin, että sulhanen on palelluttanut morsiamensa, että se makaa vuoteen omana eikä kihlauksesta kuulu tulevan mitään.
Sillä aikaa kuin Jukke ja ukko Koponen olivat omilla asioillaan, oli
eräs Juken naapureista käynyt Siirin ja Siirin kasvateäidin puheilla.
Tältä oli kasvateäiti kysellyt kaikkia, Juken kotia, kotisuhteita,
Jukkea miehenä, sen sukulaisia, kotilaisia, peltoja ja niittyjä.
Ja nyt Siirin kasvateäidillä oli Juken syntiluettelo aivan valmis. Niin pian kun siis asiasta ruvettiin puhumaan, otti se sen heti käsille ja kertoi Jukelle itselleen ihan juurten jaksain. Pahimpia osia siinä olivat ne, että Juken kanssa yhtenä talona asui Tannilan Antti, joka on tukkilainen. Ja sitä paitsi semmoinen suruton maailman mies, että harrastaa kansakoulujakin, joissa kuulutaan vaan opetettavan lapsia tanssimaan ja laulamaan maailmallisia lauluja sekä harjoittamaan kaikkia ilkeyttä. Ja Jukke itsekin on aivan uskoton maailman mies?»
»Minäkö uskoton maailman mies», kivahti Jukke ja keskeytti kasvateäidin puheen. Pani päänsä kallelleen ja sydämmellisesti jatkoi: »Minulle on uskonto kallis oman kuolemattoman sieluni pelastukseksi. Se on ollut kallis sitä myöten kuin rippikoulusta päästäissä rovasti vainaa — siellä maan mustassa mullassa lepää sekin hurskas mies — sanoi, että nyt teillä oma niska paljastuu eteen. Nyt ei enää ole isä eikä äiti, ei kummit eikä holhojat takuussa. Vaan aivan ypöyksin täytyi seista tuomiolla. Ja kun vielä omalla puhtaalla suullani tunnustin ja vannoin ja sitouduin luopumaan pois pahasta ja pahan kielastuksista, niin sitte myöten minulle on uskonto ollut suuresti kiitettävä.
»Rippikouluun asti minä kyllä olin huoleton siitä asiasta, kun oli muut vastaamassa. Olin kuin nokipoika, en perustanut sitä, en tuota, en tätä, vaan nyt. Nyt se ei jouda rikkoihin. Ei päiväänä saa olla ajatelematta siitä… Ja tuossa sanon, että jos se uskonnon asia ei olisi ensi sijassa ja minun ensimmäiseni ja viimmeiseni, niin en olisi ajatellutkaan Siiriä. Vaan olen kuullut, että Siirillä on se asia aivan samalla sijalla kuin minullakin, nimittäin ihan sydämmellä, juuri ihan sydämmellä».