"Kyllähän se toki hullukin hyvän tuntee. Sinä kun osaat niitten kanssa mieliksi luperehtaa. Mutta saapas nähdä, oudostelevatko minua, kun minä tulen lypsämään", sanoi Maria ja laskeutui Helakukkaa lypsämään. Helakukka ei kuitenkaan arkaillut, työnti vaan päänsä Tapanin kainaloon ja ummisti silmänsäkin, Tapanin yhä kynsöstellessä leukapieliä. Tämä Helakukan turvautuminen tuntui Tapanista tavattoman somalle. Tuntui kuin elukka olisi ymmärtänyt hänen äskeisen puheensa tulevan talven viljaruuasta.
Mutta Maria nousi nyt kukkuraisillaan vaahtoilevan maitokiulun kanssa Helakukan alta ja syvään huokaisten, ikäänkuin Jumalaa kiittäen, sanoi: "Oi kuinka tuntuu somalle noustessa oman lehmän alta omalla maalla, kun sitä vastoin viisi päivää takaperin samalla tantereella täytti mieleni toivoton suru ja sanomaton kauhistus."
"Ihmisen ikä on kirjava, sanotaan", sanoi Tapani hymyillen.
Kun kumpainenkin lehmä oli lypsetty ja Maria lähtenyt kotiin juustoa keittämään, niin Tapani poikkesi Mäkiniitylle, missä tuomet jo parhaallaan kukkivat. Sieltä hän taitteli suurikukkaisimpia tuomen oksia aika vihon ja toi kotiin. Sitten he molemmin laittelivat ne kukkaiset oksat vesiastioihin, joissa ne kesäkuun illan ruskon kultavalossa näyttivät tavattoman kauniilta ja kukkien tuoksu täytti koko huoneen.
Kesäillan hohteisessa ja kukkien tuoksuisessa huoneessaan nyt äänettöminä istuivat Tapani ja Maria eivätkä itsekään tienneet minkätähden siinä olo tuntui niin omituisen somalle, vaikka ei tuntunut halua minkäänlaiseen puheluun.
Maria viimein ikäänkuin sanoja etsien ja nojautuen Tapania vasten sanoi: "Tuntuu kuin tämä olisi vasta meidän varsinainen kihlaushetkemme, vai onko tämä sitten luonnon siunaava vihkimäjuhla?"
"Kumpikin tavallaan", kuului Tapanin suusta ystävällinen sana, hänen nostaessaan kätensä Marian kaulaan.
III LUKU.
Niin kului muutamia vuosia. Tapani ei joutanut olemaan alituisesti sepän töissä, vaan täytyi aina väliin tehdä rohmuilla kotitöitäkin. Mutta keväiseen aikaan oli ihmisillä kiintein sepän tarvis, kun kaikki kesätyökalut piti ennen kesää saada kuntoon. Tänä kevännä Tapani aikoi keritä enempi kuin koskaan ennen, joten hän taloissa ennen kesätöitä laittoi kärryt, aurat, karhit ja kuokat kuntoon ja viikatteitten takomisen jätti siksi että kerkeisi ne takoa ennen heinän tekoa. Ja kun toukokuun helteiset päivät kuhisten sulattivat lunta että silmissä suurenivat pelloilla pälvet, niin ne yhä lisäsivät Tapanin mielessä kiirettä.
Niinpä hän nyt tänä päivänä Pehkolan pajassa kuumuudessa höyryten teki uutta auraa ja oli se valmistumaisillaan, mutta toisen saaran kärki venyi hiukan pitemmäksi toista, joten siitä täytyi leikata liika pois.