"Kun te ette sanoneet, että hulluille ja herroille ei keskitekoista kalua saa näyttää."
"Mahdoitte te sanoa."
"Oli ihan jo suuni aukeamassa, vaan ei tullut kuitenkaan sanotuksi. Kun vaan olisi irti päässyt, niin olisi kyllä mennyt kuin itsestään."
"Minä olin sanomassa, että 'mistä sika satulan tietää?' Moinen karvaturri, on kuin minkähän hapsen-katti", sanoi toinen tyttö ja kääntyi kankaaseensa päin.
Tapanista tuntui somalle että tytöt myötätuntoisuudellaan maksoivat hänelle puolan tekopaikan.
Tapani höyläsi nyt ne taulun jalat aivan suoriksi joka puolilta ja veitsensä hamaralla lykkäsi ne kiiltävän sileiksi. Sitten otti yhden ja lähti sen kanssa Dampbellilta kysymään, mitä se vielä olisi vailla ja miten pitkät ne pitää olla.
Dampbell mitteli ja koetteli sitä moneen kertaan, laittaen niin kalttoon asemaan kuin taulun jalka tulee olemaan, mutta ei näkynyt kuitenkaan tietävän sen varmaa pituutta. Sitten hän kuitenkin määräsi pituuden ja katseli sitä jalkaa pitkin kaikilta puolilta ja tyytyväisenä sanoi: "No kyllä niistä nyt tulee hyvät, kunhan kaikki kolme tulevat tämmöiset."
Taulun jalat tehtyään Tapani meni kysymään, mitä vielä on tehtävä, mutta Dampbell oli ystävällinen ja käski istumaan siksi kunnes hän kerkiää opettamaan miten paperi on pantava tauluun.
Tapani tiesi, että kyllä hän osaa senkin panna, mutta nyt hän ei sitä sanonut; oli sen opin saanut taulun jalkoja tehdessään, että tässä palveluksessa ei saa sanoa mitään osaavansa, vaan aina on käytävä avossa suin kysymässä neuvoa, vaikkapa neuvokin veisi päin mäntyä.
"Se Raudusjärvellä toimiva insinööri minusta piti ja pyysi oppiinsa, vaan kun en osannut kirjottaa ja vanhempani eivät päästäneet, niin jäi sikseen."