Nyt Dampbell oli taas saanut piippunsa palamaan ja veteli siitä äänettömänä henkisavuja, joiden välissä piippunsa varrella kirjotteli ilmaan, josta ei Tapani tiennyt mitä se merkitsi ja mitä hän kirjotti, muuta kuin S-kirjaimen näkyi aina ensiksi tekevän. Tätä tehdessään Dampbell salaisesti vilkuili Tapaniin, nähdäkseen mitä hänen viimeinen puheensa vaikutti.
Tapani, joka selvään huomasi että häntä ja yleensä tulevia työmiehiä varten oli se koko puhe, oli kuin kynsille lyödyn näköinen ja alakuloisesti sanoi: "Sehän se taululle paperin pano oli puheena, kun minä sen osaisin panna."
"Kyllä se osataan", sanoi Dampbell kohteliaasti. "Ottakaahan tuolta säkistä taulu ja instrumenttilooda käsille."
Kun Tapani toi määrätyt kapineet, niin Dampbell otti sen kapinelaatikon käteensä ja oikein huomattavalla painolla sanoi: "Tämä on instrumenttilooda tämä ja tämän sisällä olevat aseet ovat instrumentteja." Sitten hän aukasi laatikon, otti sieltä liimapalasen ja rupesi neuvomaan, miten sitä kastellaan suussa ja sitten hivutetaan taulun laitoihin, kun paperi on ensin kasteltu ja miten sitten sen paperin laidat vedetään siihen kiinni ja viimeksi käännetään nurkat.
Tapani nyökäytti päätään jokaiselle sanalle, merkiksi että kyllä hän ymmärtää. Sitten hän otti taulun ja siihen pantavan paperin ja liimapalasen ja lähti pirttiin panemaan sitä paperia taululle ja itsekseen hymyillen ajatteli: "Mitähän vikaa nyt tästä tehtävästä löytynee."
Tapani kun oli Raudusjärven maanmittarilla jo satoja kertoja pannut paperin taululle, oli sen oppinut jo hyväksikin, ja nyt hän aikoi parhaansa mukaan tehdäkin. Hän kasteli paperin toiselta puolen aivan likomäräksi ja pingotti sitte taulun kaikille kulmille, painaen niin kiinteälle kuin paperin vaan tiesi kestävän ja laidat liimattuaan kiinni meni keittiöön, jossa hellassa palavan tulen paisteessa kuivasi, joten paperi veti itsensä ihan helisevän kiinteälle. Sitten hän varsin tahallaan otti hieman aran näköisen muodon ja vei taulun insinöörin nähtäväksi.
Dampbell, nähdessään Tapanin taulun kanssa tulevan, muuttui asiallisen näköiseksi ja laihat kädet jo itsestään ojentuivat ottamaan vastaan taulua. Käsiinsä saatuaan hän katseli sitä kaikilta puolilta. Mutta pitkän hetken sitä pyöriteltyään nyökäytti päätään ja sanoi: "Kyllä tämä kelpaa", ja kasvot menivät salaperäiseen hymyyn. Sitten hän ystävällisesti sanoi: "Tapani olisi hyvä ja ottaisi sieltä säkistä minun metsäsaappaani ja voitelisi ne. Ne ovat aivan menneen kesäiseltä jäleltään hoitamatta."
Tapani kaivoi nyt säkistä käppyrään ja ihan kyrsäksi kuivaneet pieksusaappaat, joiden kannatkin olivat poljetut länttään, että melkein varren tyvi oli joutumassa kantapään alle. Nämät nähdessään Tapani itsekseen hymähti, mutta salasi ivansa ja meni pirttiin, johon jo talon työväkikin oli tullut. Tapanissa syntyi iva, ja kostoksi äskeisestä taulun jalkojen moittimisesta näytti niitä kengän kantoja penkillä istuville miehille ja ivallisesti hymyillen sanoi: "Tässä ovat herrasmiehen kengät, tässä."
"No on tottaperään."
"Ovat tottaperään pojan kengän kannat leiponeet rieskaa oikein emälailla."