Tämä vihlasi Tapanin sydäntä niin, että piti lähteä kiireesti ulos, ettei Dampbell näkisi hänen kyyneliään.
Etuhuoneessa oli emäntä odottamassa milloinka hän saisi sille herralle laittaa iltasta ja sattui juuri Tapania vastaan silloin kun tältä puhkesi huokaus ja kasvoille tulvahtivat kyyneleet. Hän otti Tapania kädestä kiinni, veti kyökkikamariinsa ja kysyi: "Mitä se teille puhui, kun se niin koski… Sanokaa nyt minulle."
"Se osasi sanoa niin pahasti että ikäni muistan."
"Mitä se sanoi? Sanokaa nyt minullekin."
"Se soimasi näitä jalkojani, kun ne ovat näin polvista sisäänpäin, joka on äitini vika… Ne ovat olleet syntyessäni ulospäin väärät, ja äitini on kapalovyöllä kiristänyt niitä oikaistakseen, ja siten kasvatti polvijäsenet sisäänpäin vääriksi… Olen niistä kärsinyt ja hävennyt ikäni ja sitten kun vielä soimataan, niin ennen antaisin lihaani leikata, ennenkuin sellaista kuulisin."
"Ja tuo järjetön rupee tuollaisia vikoja soimaamaan… Vihellä sinä, minä pyöritän", sanoi emäntä ja pyöritti kättään, minkä etusormi oli ojennettu suoraksi ja toiset olivat nyrkkiin puristetut. "Mutta minä en tuota mokomaa teidän sijassanne olisi jättänyt sanattoman saaren päähän. Minä olisin antanut sanan sanasta, kaksi parhaasta. Olisin minä sanonut, että kävele itse ensin terät kengistäsi, ennenkun varsilla rupeat kävelemään, ja soimaa sitten vasta toista", porisi emäntä ja leveät kasvot olivat vihasta hohtavan punaiset.
Emännän puhe tuntui Tapanista hyvälle, mutta ei mielestä sentään katkeruus poistunut. Koko yönä ei Tapani saanut unta, joten kesäinen yö tuntui joulun aikuistakin yötä pitemmältä.
Kun vihdoinkin aamu tuli, niin Tapani ennen muiden nousua meni kaivolle, jossa hän virkistääkseen nukkumattomia silmiään pesi kasvonsa kylmällä vedellä.
Kun ei ketään näkynyt liikkeellä, niin hän meni vielä vuoteelleen ja samassa kun kallistui maata, menivät silmät uneen ja ajatuksetkin sammuivat samassa.
Herättyään Tapani ajatteli, että tänä päivänä ei hän tee mitään muuta kuin mitä käsketään. Mutta kun kello jo oli lähes kymmenen eikä sisältä päin vieläkään kuulunut kenkäin kaipuuta, arvasi hän että niitä odotetaan häneltä. Nyt hän laittoi itsensä vasiten kylmäverisen näköiseksi, puristi hampaansakin yhteen ja lähti viemään kenkiä.