"Sepä tottelee… Minä en olisi ottanut sellaista miestä, joka ei tottelisi", sanoi emäntä ja nauroi että koko lihava ruumis hytisi.
"Hm… Sitä ottaessaan näkee vaan hampaisiin asti."
"Ei, ei… Kyllä sitä näkee syvemmällekin kun vaan malttaa katsoa."
"Vähänpä näkee."
"Kyllä sen näkee… Varmaan jos tekin olisitte minun mieheni, niin te tottelisitte. Minä osaisin olla teille niin hyvä ettette voisi olla tottelematta minua."
"Tottelisittekos te minua?"
"Tietysti, kuinkas muuten?"
"Silloin me toinen niinkuin toinenkin olisimme toistemme käskijät."
"Niinpä niin, kuten asiat kulloinkin vaativat."
Tämän sanottuaan emäntä iloisesti hymyillen lähti ulkoaskareihinsa. Mutta Tapani jäi pirttiin ja rupesi aikansa kuluksi silittelemään penkillä unisen näköisenä maata motkottavaa harmaata, suurta talon kissaa, ja tuntui somalta jäädä viipymään sen iloisen emännän kotiin.