Kun Tapanilta oli kaikki vaatteet riisuttu, niin silmänräpäyksessä syntyi ruumiissa sellainen jokaista jäsentä täryyttävä vilun väristys, että koko ruumis tärisi kuin elukan ruumis, kun se nousee uimasta rannalle ja pudistaa itsestään märkyyttä pois.
Tämän nähtyään mies punalti päätään ja sanoi: "Ei ole vilu vielä lähtenyt ruumiista." Sitten tempasi kuppinsa taas ja ammenti siihen kattilasta lientä, toi sen Tapanille ja sanoi: "Ryyppikäähän tuota niin kuumana kuin kärsitte, niin kyllä vilu pakenee, vaikka olisi ijankaikkinen routa povessa."
Tapani istui nyt petäjän juurelle, kääri miehen päällystakin ympärilleen, ja nojaten hartiansa petäjän tyveä vasten rupesi likasen näköisellä puulusikalla lippimään kuumaa lientä sitä mukaa kuin vaan kärsi. Mutta kun oli lipiskoinut kuppinsa tyhjäksi, niin tunsi niin voittamattoman väsymyksen, että täytyi painautua pitkäkseen, ja ennenkun kerkisi mitään ajatella, nukkui hän sikeään uneen. Miehetkään eivät tahtoneet sitä häiritä, vaan liikkuivat niin hiljaa kuin vaan saattoivat, ettei muuta ääntä koko tienoossa kuulunut kuin nuotiotulen heikosti rupsahtelevia paukkuja ja noin puolen sadan askeleen päässä seisovan kuusen latvasta laulurastaan laverrukset sekä alempaa oksilta peipposen sadetta ennustava, yksitoikkoinen valitus.
Miehet olivat saaneet keittonsa keitetyksi ja antaneet kattilansa olla mättäällä siksi kunnes keitto oli jäähtynyt parhaalleen syötäväksi. Olipa toinen miehistä tehnyt puun oksista kolme kerppua ja asettanut ne keittokattilan ympärille istuimiksi, sillä aikaa kuin toinen mies vuoli lepän mutkasta itselleen lusikan, jotta Tapanillekin olisi lusikka.
Kun kaikki oli valmista, niin toinen miehistä meni Tapanin luokse ja alkoi olkapäästä nykiä herätelläkseen häntä. Vaan kun tämä ei vähästä herännyt, niin mies heilutteli kovemmin ja kovemmin ja puheli: "Onko päivä laulanut miehen? Kylläpä on uni makeaa kylmän kylvyn päälle. No, katkaskaahan nyt kuitenkin unen köysi ja nouskaa syömään."
Tapani ei tointunut, vaikka mies heilutti olkapäästä niin että koko ruumis liikkui mukaan. Tämä sikeä nukkuminen rupesi miestä huolettamaan ja hän rupesi aina kovemmasti retuuttamaan, hokien: "No, no, nouse nyt pois. Eihän se nyt ole oikeaa unta."
Viimein kuitenkin Tapanin koko ruumis tärähti ja suusta tuli kipeästi parahtava hätä-ääni: "Oi-oi!" Samassa remahtivat silmät aivan ympyriäisiksi ja silmävalkeaiset olivat ihan veripunaiset kun hän hätäisesti ympärilleen katsoen kimposi istualleen.
Mieskin säikähti, että kohona hyppäsi toiseen kohti, mutta samassa tarttui kaksin käsin Tapanin olkapäihin, sanoen: "Hyvä Isä! Mikä teillä on?"
"Tuntui kuin kosken aallot heiluttaisivat ja puskisivat ruumistani sinne tänne. Mutta oli toki vaan hourausta", sanoi Tapani ja kasvot elpyivät. Sitten hän alkoi verkalleen lykkäillä käsivarsiaan ja kopristella ruumistaan ja sanoi: "Tuntuu joka kohdassa nahka niin paksulta ja kankealta kuin parkittu vuota."
"Senlaisessa paitossapa se olikin äsken tuolla joessa", sanoi mies.
"Mutta nyt on metsokeitto syötävä. Rupesin juuri syömään herättelemään.
Tässä vaatteenne, pujottakaa päällenne, että joudutte syömään."