Silloin lähtivät kaikki muutkin ulos ja menivät koteihinsa. Talon miehetkin lähtivät töihinsä. Tapani yksin jäi vaan venyskelemään pirtin penkille. Aina vähän väliin hän nousi akkunoista katselemaan ulos, ja taas heittäytyi penkille pitkäkseen ja puristi silmänsä kiini, mutta kasvot liekehtivät virkeästi ja aina väliin silmätkin remahtivat auki.
Viimein kuitenkin kiertyi kello yhdeksään ja emäntä vei kahvia
Dampbellille. Emännän tullessa Dampbell hymyili lauhkeasti ja kysyi:
"Jokos siellä nyt ovat miehet lähtöön valmiina?"
"Ne ovat olleet ja menneet niinkuin nukkuneen rukous", sanoi emäntä nauraen.
"Menneet! Mihinkä?" huudahti Dampbell ja silmät kilistyivät.
"Kotiinsa tietenkin, kun Tapani ei lähtenyt viemään metsään", sanoi emäntä ja katsoi terävästi Dampbellia silmiin.
"Nyt on helvetti!" sanoi Dampbell päätään punaltaen ja kynsästen korvallistaan.
"Voi, kun puhutte pahasti. Ei täällä meidän puolessa niin rumia sanoja sanota", sanoi emäntä ja näytti kärsimättömältä.
"No p——le kaikkiaan!… Kieltikö niitä Tapani lähtemästä?" lisäsi
Dampbell.
"Kielti monastikin, vaan minkäs se yksi monelle tekee", sanoi emäntä mennessään ulos.
Samassa tuli Dampbellkin pirttiin ja kuivasti kysyi Tapanilta: "No kotiinsako miehet ovat menneet?"