»tuleppas, Tapani katsomaan mitä täällä on.»
Toista käskyä en odottanut, juoksin ja kuikistin sinne vasuun. Näin siinä makaavan hyvin pienen punakan ihmisen, juoksin äidin luo, kysyin hältä hiljaa, että
»mikä se on tuossa vieraan vasussa?»
»Pieni poika», sanoi äiti. »Tuo vieras oli sen löytänyt saunan sillan alta.»
»Viepikö se pois mukanaan?» kysyin vähän pelossani, että jos tuo vienee sen löytökäisen.
»Ei suinkaan se vie», sanoi äiti. »Eikö tuo antane minulle tuota.»
Vieras naurusuin toi sen vasun äidin viereen.
Kun näin että se annettiin äidille, niin aloin houkutella sitä vierasta hakemaan toista minullekin. Vaan äiti sanoi, että
»pidetään yhteisesti tämä. Saat veikoksesi.»
»Pidetään», sanoin vähän verran ilossani ja aloin koetella etusormellani pienen pojan nokkaa ja poskia. Se oli minusta niin mieluinen, yhtä mieluinen kuin puuhevonen, jonka Pekka oli minulle tehnyt siellä toisessa talossa. Sitä hevosta minä sille näyttelemäänkin heti, vaan eihän tuo sitä nähnyt. Huuti ja melusi vaan. Kuitenkin oli se minusta mieluinen.