»Terveeksi, terveeksi! — Mihin sinä kulet!»
»En tiedä itsekään. Tänne näin nokkaani päin kävelen, mikä hänestä sitte perästä tulenee.»
»Sinä menet sarapuita hakemaan, koska et sano. Sinulla taitaa olla karhu kierroksessa», huusi Niilo jälkeeni vilkutellen.
»Ei tule ne herkut eikä pure ne kirput. Ei kelpaa köyhät tanssiin eikä nihuväkiset painiin», arvelin ja lähdin lapikoimaan.
Tiepuoli se näytteli tapahtumia, näytteli elämän näkyjä.
Tuossa on ne rauniot, josta kerran ukkonen poltti talon. Muistan pikkusen kuin pahaa untani. Siinä se aika kuluu. Siinä on rauniot. Siinä on käynyt tähteetön vieras. Kerran kahdessa tiimassa oli mennyttä talo täysineen, talopa talon päivänenkin, pitäjän napataloja. Siellä ovat niin puhujat kuin tekijätkin. Lehtoniemen muori kerran puhui, että se tuon talon ukkokallas on tappanut rikkaan juutalaisen ja hukuttanut tuohon Kuntuvan lampeen ja sen tavaroilla muka olisi rikastunut. Lammista ei kuuluta sitte kaloja saadun. Sanotaan että se siellä Kuntuvan kankaalla näyttelehtää kulkijoille milloin minkin näkösenä. Kerrankin oli muka Tahvolan Reetiä vastaan sininen lammas verissä päin laukannut ja vähän matkan päästä oli metso lentänyt, jolla ei ollut päätä eikä kaulaa.
On niitä juttuja.
Tällä puolen maailmaa se on se talo, jossa on vanha härän pää tallessa. Sanotaan, että Sipolan ukko oli pannut aarteensa Petäjäjoen taakse ja sille oli pannut semmoisen urkon, että pitää olla vaskinen silta joen yli, ja sitä siltaa myöten pitää noutajan tulla, ennen ei saa nousta. Vaan olipa itselleen tullut rahasta kapela, niin ei ollut tuumaa tulevaa, vaan pitänyt huilata Lappiin kysymään neuvoja… Lappalainen sanonut, että
»kaataa roikase puu sen joen yli telaksi, vedä sen päälle vaskilanka, mene sitä myöten yli. Silloin olet tullut vaskista siltaa ja silloin on aarre käsissä.»
Sitten ukko oli sanonut, että »aamulla olisi kekri kotona, vaan täällä on pää, ei polttele näppiä kekripaisti.» Lappalainen sanonut: