Vaan silloin kun minä vetäsin poskeen sitä hyvän tuuman keksijätä, niin se kuului seinänkin taakse, että jo se nyt putosi, ja sanoin, että
»joko se asia nyt tuli maksetuksi, jonka viime markkinoilla Haatajan kartanolla reestäni varastit, vai tahdotko toiselle puolelle saman verran?»
Vaan siihen tyytyi ja lähti pois muitten joukkoon ja uskoi hyvin, että minä olen nöyräpäinen, ja selitti, miten sen kanssa pitää varoin puhua ja miten häntä veti korvalle kun hän vähän vasten sanoi:
»En eläissäni ole parempata maukkua saanut. Vielä nytkin senki seitsemällä äänellä korvani huutaa tilliä.»
Minä kutsuin Kestilän isännän kahden kesken ja sille kerroin juurta jaksain kaikki alusta loppuun koko tämän jutun, millä tavalla se on alkanut ja mistä syystä niillä on syytä luulla mielivikaseksi, miten minulla on ikävä olla kotona, kun täytyy semmoisen pelon orjana olla, ja miten olen varmasti päättänyt, että otan, jos saan, Harjulan Marin eukokseni. Ja pyysin, että hän puhuisi vanhuksille minun puolestani, että viimeinkin heittäisivät edes tuon taikahomman pois.
»Jos eivät heitä niitä joutavia kujeitaan pois, joilla ne minua niin paljon kiusaavat, niin se on niin likellä kuin kaukanakin, että saavat minusta todella mielivikasen, sillä minä en enään kauvan kestä.»
Kestilän isäntä uskoi puheen tarkkaan ja puhui vanhuksilleni. Vaan ne eivät päätäänkään kääntäneet, eivätkä olisi uskoneet, vaikka joka puu metsässä olisi huutanut: Tapani ei ole mielipuoli. Ja niin asiata ei parantanut ei neulan edestä sekään yritys. Täytyi tyytyä entiselleen.
Tuossa parressani koetin aikaani hilata eteenpäin toivossa, että tuleehan pää vetävälle, että väsyyhän ne viimein.
XXV.
Hukutin tupakkineuvoni.