Paja oli hatara kuin niittylato. Kinos oli ahjolla. Pihtiä ei yksiäkään. Vasara kuin kissan pää, jolla ei tee muuta kuin kuikkaa lampiin nakata. Alasimen selkä pehmyt kuin tina ja pieksetty kololle kuin kuusen koskut. Vanha nahkanen palkeenraja pakkasessa kohmettunut, se ei puhunut kuin pikkusen tuhahteli. Minä mielin vähän moittimaan sitä pajan hoitoa, vaan isäntä ennätti sanoa, että
»kyllä tässä pajassa on tehty paljo kaluja. Kun olisi tuossa lattialla kaikki ne kalut, niin kummiinne menisitte.»
No mitäpäs muuta kuin ruvettiin toimeen. Alettiin jyrsiä jäätikköä ahjosta, tehtiin tuli, pantiin suuri röykkiö hiiliä, alettiin lietsoa tuhkuttaa. Hiilet vähitellen rupesivat paukkamaan kuin paremmassakin ahjossa. Korjasin muutamia pihdin remoja siksi, että ensi hätään. Arvelin, että ajakseen orja aitaa panee. En kuitenkaan minä ole kaukanen kalu tässä pajassa.
Ruvettiin terästämään kirvestä. Ahjo oli vielä märkä ja kylmä, pale puhui huonosti, ja minulla peukalo pakkausi keskelle kämmentä. Ei siitä yrittänyt tulla ei kahta valmista. Kolmasti putosi teräs ensimmäisestä kirveestä ahjoon, johon se viimein hävisi, ja piti panna uusi teräs. Silloin tuli isäntä jo puhumattomaksi, silmät molkuili vaan päässä. Näytti siltä, että kohta se antaa matkapassin mestarille. Minä en kumminkaan ollut huomaavinani mitään, olin vaan toimessa. Teräs tarttuikin melkein hyvin kirveesen, kun ahjo alkoi lämmetä. Vaan kun alasin oli korkeaselkänen ja vasara kehno, niin tuli törkeä tekonen. Siitä huolimatta kuitenkin terästettiin kaikki ne viisi kirvestä, joita isäntä jälestä sitä myöten kuin saatiin valmiiksi vei pirttiin tahkottavaksi, tietysti sen vuoksi, että nähdään terät ennenkuin seppä kerkiää mennä matkoihinsa.
Terät kyllä tulivatkin hyvät, vaan muita silmän sijoja niihin jäi: ensimmäisessä paloi lapa vähän liiemmaksi, toisessa terä kierossa, kolmannessa lapasyrjä väärä, neljäs liian kumara, viidennessä kasa liika pyöreä. Siis jokaisessa vikansa. Isäntä katseli niitä jokaista puolelta ja toiselta. Näytti ajattelevan, että nälän opettama seppäpähän oli, oikeinpa arvasin. Sitte kysyi, että
»paljonko sinä tahtoisit palkkaa näistä töistäsi?»
»Paljonkopa noista tämän vertasista tullee, kun ei liene enempätä.
Tässä kun on syöty ja juotu yön seutu, niin eikö nuo käyne vastakkain.»
Isäntä sanoi:
»paha se on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa. Paljoa en näistä viitsi maksaa: nämä eivät tulleet oikein minun mieleisiäni. Ja kumma kun teillä ei ole mitään työkaluja, täällä on sepillä kaikki itsellään, ettei talossa tarvitse olla kuin pale vaan.»
»Meidän puolessa ei ole sepillä ei kynttä karkeampaa. Ne pitää olla talossa kaikki neuvot ihan lusikasta lähtien. Vaan saatanhan minä laittaa ja elää maassa maan tavalla», tuumailin vaan toimissani enkä ollut tietävinäni siitä seikasta, että minulla ei ollut varoja, millä laittaa edes vasaraakaan.