— Ei kuulu enää ääntä. Valmista on. Voi surkeata!… Niitten se on tanssiin menijöitten hyvää työtä, ne ovat heittäneet tulen kytemään. Eipähän emäntä huolehtine. Voi toki… Minulle siitä kävi enne, liekö sentähden että omat eloon juottamani ja kasvattamani elukat joutuivat tuommoiseen kuolemaan… Ei nukuttanut koko yönä. Kun sanomalehdistä saa tuon tuostakin lukea että siellä ja siellä on navetta palanut elukkoineen, niin juohtui sekin nyt yöllä mieleeni, sytytin tulen lyhtyyn ja kävin navetassa, mutta Jumalan kiitos, kaikki oli hyvin kotona, mutta silloin se on tuolla ollut ehkä hyvinkin suuressa alussa. Ei kulunut monta tuntia, ennenkuin huomasin tuon valon noissa puutarhan puissa.
— Minä en huomannut mitään ennettä, nukuin kuin sika siksi, kunnes salista kuului kukkapöydän romahdus ja ovien räiske. Silloin hyppäsin kuin ammuttu ylös ja Hemmi teki samoin. Kun isännän ääni kuului ulkoa, niin ei Hemmi kauan siekaillut, tempaisi pienet yökenkänsä sängyn alta ja sai ne jalkaansa, mutta kun ei löytänyt lakkiaan, niin sillään lähti. Sama kai se olisi, vaikka ei olisi ollenkaan mennyt. Siellä on tuli tehnyt työnsä, nyt jo laimenee. Kojo mataloituu ilmassa ja irtonaisia liekkejä, jotka loiskivat ilmaan, ei enää näy. Se palaa vain kuin kaskirovio.
— Kyllä siellä sentään on apuväki hyvä olemassa, jottei pääsisi leviämään toisiin rakennuksiin, sanoi emäntä ja käsillään yhä sydänalaansa painaen lähti sisälle ja virkkoi katkerasti: »Voi toki!… Voi maailmaa synnin tähden!»
Isäntä tuli ensimmäiseksi kotiin. Pirtissä olivat emäntä ja Hetvi seisaallaan vastaanottamassa kuulumisia, mutta ennenkuin he kerkisivät mitään kysyä, isäntä haikeasti sanoi:
— Selvä siellä tuli. Kolmetoista lehmän päätä, viisi lammasta, kaksi sikaa, kukko ja kuusi kanaa on tuhkana.
— Mistähän tuo tuli pääsi alkuun?
— Mistä… On ollut tapana iltasella lämmittää lehmien apevesi. Palvelijat ovat lähtökiireessään heittäneet muurin alla tulen omin päinsä palamaan; siitä ovat kekäleet pudonneet uunista alas ja luultavasti päässeet silppuvasuun ensin ja siitä seinään, tervashonkaisiin hirsiin… Sitten nukutaan vielä niin sikeästi, ettei oltu herätty, ennenkuin oli navetta jo yltä tulessa. Koirakin oli ulkona haukkunut, äläköinyt minkä ääntä hänestä oli lähtenyt. Se oli Olli-Pekan korviin unessa kuulunut, mutta ei ollut tointunut sitäkään katsomaan mikä sillä on. Akka oli kuullut koiran haukunnan, mutta oli luullut, että tanssimiehet ovat hoilaten tulossa ja että se niitä haukkuu.
— Ne ovat elukat jo silloin hätäilleet, kun koira on haukkunut.
— Sitä hätää se on koira haukkunut.
Emäntä istui pöydän yläpäähän, laski kumpaisenkin kyynärpäänsä pöytään, ohimonsa varasi kämmeniinsä ja sanoi haikeasti: »Niin on kuin sanotaan, että akka on haahti, akka on hauta, akka on pahan paikan kattila. Jos olisi joku muu eikä Aino ollut Olli-Pekalla eukkona, niin tuskin olisi tuota tapausta tullut?»