— Se se parasta on, sanoi Hemmi ja nousi lähtemään. Hemmin povessa tuntui somalta, että Olli-Pekka saadaan myymään maansa eikä enää tarvitse sille lehmiä antaa.
Hemmi ja Tuomas menivät jo ulos, asioitsija vielä ojensi kätensä isännälle hyvästiksi ja kysyi kohteliaasti: »Koska minä saan isännältä varman vastauksen?»
— Ehkä viikon perästä, sanoi isäntä alakuloisesti. Oli kuin kieli olisi hieman sammaltanut.
— Miettikääpä sitten ja miettikää asia joka puolelta. Ei se kirveestäkään tule terävä, jos se hiotaan vain yhdeltä puolen. Sitten se on lysti tehdä kauppaa, kun se mietinnän perästä tehdään, ja jos ei tehdäkään, niin siitä ei mieli pahoitu.
Sen sanottuaan asioitsija lähti toisten menijäin jälkeen.
Leppimäellä oli kahvipöytä valmiina, oikein lumivalkoiselle pöytäliinalle laitettuna, ja vieraat ja Olli-Pekka saivat käydä suoraan pöydän ympärille. Tilta lähti pieneen Leppimäkeen juoksemaan kutsuakseen Erkin.
Kun kahvit oli juotu, niin asioitsija otti oikein vakavan muodon ja lausui painokkaasti: »Sen minä sanon tässä, vaikka en Kentän isännälle sanonut, kun ymmärrän sen niin ankaran maahenkiseksi, että se on melkein hölmö eikä osaa mitään laskea, joka nyt ajattelee maanviljelystä, kun tiloista maksetaan tällaisia hintoja, kuin mekin maksamme. Ajatelkaahan, isännät, kun nyt jauhokilo maksaa viisitoista penniä, sianliha kuusi- tai seitsemänkymmentä penniä, lampaanliha kolme- tai neljäkymmentä penniä, naudanliha parikymmentä penniä, voikilo markkaviisikymmentä penniä, maitolitra kymmenen tai kaksitoista penniä, joten miehen päivän muona kahvineen päivineen ei pääse markkaan asti, ja meidän töissämme tavallinen mies ansaitsee kaksikymmentä markkaa ja vielä enemmänkin päivässä. Tämä on sitä, mutta otetaan toinen puoli. Esimerkiksi tämän talon isäntä saa maastaan kuusikymmentä tuhatta. Ne pannaan pankkiin viiden korolla ja korot aina kuuden kuukauden kuluttua muutetaan pääomaksi korkoa kasvamaan, joten tulos on sama kuin kuusi prosenttia. Se kuusikymmentätuhatta tuottaa koroillaan vuodessa ei sen vähempää kuin kolmetuhatta kuusisataa markkaa, siis paljonkin enemmän kuin tämän talon perheen vuotuisen muonan. Ja nyt hän on niistä talon huolista vapaa. Tuollaiset tapahtumat eivät voi uudistua, mikä tässäkin talossa aivan äskettäin on tapahtunut, ja isäntä on vapaa olemaan työansioilla. Ja nyt kolmanneksi otetaan laskettavaksi mitä tuottavat miehen työansiot vuodessa. Kolmesataa vuoden arkipäivää ja kaksikymmentä markkaa päivältä antaa vuodessa ei vähemmän kuin kuusituhatta markkaa.»
Viimeiset sanansa »kuusituhatta markkaa» sanoi asioitsija oikein jyrisevällä äänellä ja päätään nyökyttäen. Sitten hän jatkoi: »Niin, ajatelkaas, eikö se ole ainakin puolihullu, joka nyt ajattelee maata viljellä. Paitsi todellakin huvikseen, kuten äsken Kentän isännälle esiteltiin. Näitä kaikkia puolia, kuten jo sanoin, en hänen eteensä lukenut, mutta hän on viisas mies, uskon hänen itsensä ne harkitsevan.»
— Kyllä luulen, että ukko pääsee tajuihinsa, sanoi Hemmi. Renkiä on koko syksyn tiedustellut. Kahdeksansataa markkaa lupasi muutamallekin ja täydet vuosivärkit, mutta se ei päätäänkään kääntänyt.
— Mutta ajatelkaas, miten kannattaa kahdeksalla sadalla ruveta rengiksi, kun muuten voi ansaita kuusi tuhatta. Jos siitä muonaan menisikin korkeintaan kolmisensataa, niin vielä sittenkin jää puhtaaksi viisituhattaseitsemänsataa? Mitä sen rinnalla on kahdeksan sataa kun saa vielä olla orjana?