— No, pannaan sitten riita kahtia.
Asioitsijan kasvot värähtivät, mutta hän asettui vakavaksi ja sanoi:
»Ettäkö kahdeksankymmentä tuhatta?»
— Niin, kun tässä on kartano näin paljon paremmassa kunnossa kuin kummassakaan Leppimäessä ja pellotkin monta vertaa suuremmat ja paremmassa kunnossa.
— Kartanosta ja pelloista me emme välitä, ainoastaan metsistä. Mutta jotta tämä lohko tulisi kokonaan meille, niin pannaan tämä riita kahtia, että seitsemänkymmentätuhatta.
— Ei, vaan kahdeksankymmentä tuhatta, niin olkoon menneeksi.
— Mutta isä on nyt kauppainnoissaan niin töperönä, ettei muistakaan puhua siitä, mihin hän aikoo tehdä pienen talon itselleen, virkkoi Hemmi naurahtaen.
— Se tosiaankin. Minun pitää kaupassa saada erotetuksi pieni maakappale tuolta kosken alta, joko Heponiemestä tai Likoniemestä, johon tekisin pienen talon, jota huvikseni viljelisin, sekä rakennukseen tarvittava hirsimetsä.
— Kuinka paljon hirsiä?
— Sitä kun pitäisi tehdä kaksi pienoista asuinhuonetta, pieni navetta, yhden hevosen talli ja muutama kylmä suoja, niin luulen että siihen kaksisataa viisikymmentä tavallista hirsipuun runkoa tärväytyy.
Asioitsija puistalti kuivasti päätään ja sanoi huudahtaen: »Kaksisataa viisikymmentä hirsipuuta. Se muuttaa asian. Kaksisataa viisikymmentä hirsipuuta! Se tekee suuren pykälän noihin metsiin, kun ilmankin noita soita on noin paljon. Nyt ei puhuta enää seitsemästäkäänkymmenestätuhannesta.»