Sitten naiset kaikki nousivat pöydästä oikein seisaalleen levittelemään ja ihailemaan huivejaan, kun ne olivat ihan parasta silkkiä, oikeata kiinalaista kuvikasta silkkiä.
Mutta kun he olivat aikansa arvostelleet niitä huiveja ja tytöt tuoneet vereksiä marjoja, niin kaikki taas kehiysivät pöytään. Mutta ennenkuin Teppo rupesi käsiksi marjasäilykeastioihin, otti hän vakavan muodon ja sanoi: »Me Väinön kanssa olemme tulleet tänne vieraaksenne päättämään kirjeissä valmistettua asiaa ja se ei ole sen pienempi kuin näiden tämän talon nuorimpien tyttärien kihlaaminen. Mitä vastaatte te, isä ja äiti, tähän?»
Isäntä rykästeli ja allapäin haki sanoja, miten vastaisi niin rohkeaan ja tärkeään kysymykseen. Viimein hän nosti päänsä ja alakuloisesti sanoi: »Kun häntä ei enää ole meillä yhteistä kotiakaan, myyty on yhteinen koti, ja tytöt kun sitä tietä päässevät kotiinsa, niin emmehän tahdo ruveta sitä estämään.»
— Samaa sanon minäkin, virkkoi emäntä.
Kun Teppo kuuli, että isännän ja emännän ääni värisi syvästi, sanoi hän ryhdikkäästi kohottaen rintaansa: »Jumalan armosta Väinöllä ja minulla on koti, mihin menemme ja viemme rakkaimpamme mukanamme.» Sen sanottuaan hän otti takkinsa rintataskusta tulitikkulaatikon kokoisen kullanvärisen laatikon ja sanoi: »Tule nyt, Taava — minä tästä lähtien sanon sinua Taavaksi — tänne minun vierelleni istumaan ja katsomaan mitä tässä rasiassa on.» Samalla Väinö viittasi Marttaa tulemaan hänen rinnalleen.
Taavan ja Martan kasvot punoittivat nyt kuin kalanpaistajalla, kun he hiljaa liketen riensivät ja istuivat osoitettuihin paikkoihin.
Sitten Teppo aukaisi rasian, otti sieltä kaksi läpikuultavaan silkkipaperiin käärittyä myttyä, purki niistä ensin toisen mytyn, josta kehiysi säteilevällä jalokivellä koristettu sormus, ojensi sen Taavalle ja sanoi: »Koetapas tuota sormeesi, oliko lähettämäsi mitta oikea?»
Taava pujotti sen sormeensa kuten ainakin oman sormuksensa ja Teppo sanoi hymyillen: »Aivan oikein. Sopii ihan prikulleen.» Sitten hän purki toisen mytyn, siitä selvisi sileä kultasormus, jonka sisään oli kaiverrettu Tepon nimikirjaimet, ja sanoi: »Pujotahan tuo siihen todistajaksi sille toiselle!» Sitten Teppo työnsi rasian Väinön eteen ja kääntyi Taavan editse katsomaan sopivatko Martan sormukset yhtä hyvästi kuin Taavan. Ja kun Martta oli saanut sormeensa samanlaiset sormukset kuin Taavakin, sanoi Teppo: »Oikein hyvin ovat osanneet ottaa mitat.»
Sitten Teppo vetäisi Taavaa nojaamaan päänsä hänen rinnalleen ja kädellään hieman painaen Taavan päätä rintaansa vasten sanoi: »Nythän sinä olet minun Taavani. Etkös olekin?»
— Tässä olen, sanoi Taava ja ääni värähti. Hän tunsi ohimoonsa vasten Tepon sydämen sykkivän, ja se vei mielen niin kummalliseksi, ettei hän sellaista ollut ennen kokenut. Tuntui että saattaisi itkeä, mutta hän koetti muilla ajatuksilla hämmentää sen halun, jotta kyyneleet eivät tulisi näkyviin.