Nyt emäntä, Hetvi, Taava ja Martta poistuivat salista, kuului vain pirtin puolesta virkeätä liikettä ja ovien lusketta. Mutta tuokion kuluttua tuli emäntä saliin ja sanoi ystävällisesti: »Olkaapa hyvät ja tulkaa pirttiin vielä kerran yhteiselle jouluillalliselle.»
Isäntä nousi pöydästä ja kehoitettuaan muita lähtemään nousi kävelemään oveen päin. Teppo ja Väinö nousivat reippaasti ja lähtivät isännän jälkeen ja kaikki muutkin lähtivät mukaan.
Pirttiin pöydän luokse tultuaan isäntä osoitti Tepon ja Väinön menemään pöydän taakse, missä metsopaistilla ja keittojuustolla täytetyt maljat höyrysivät rieska- ja leipälajien vaiheella. Lohi- ja voivaditkin heloittivat pöydällä, jota monen monet kynttilät valaisivat. Teppo ja Väinö viittasivat Taavaa ja Marttaa viereensä. Ja somalta ja mukavalta Taavasta ja Martasta nyt tuntuikin istua pöydän huomattavimpien miesten viereen, kun sormissa säteilivät jalokivisormukset. Somalta ja mukavalta tuntui kaikista muistakin vielä kerran olla koolla Kentän pitkän pöydän ympärillä, missä he äitinsä polvilla viehkuroiden ensimmäisille lusikan annoksille olivat suunsa aukaisseet. Niille lapsuuden muistojen teille valtautuikin yleinen keskustelu. Hilpeys syntyi kaikkien mieliin ja iloinen keskustelu alkoi, samalla kuin ruokavatien kukkura rupesi painumaan laitojen sisään ja rieska- ja leipäröykkiötkin alenivat.
Syömästä päästyä emäntä otti puujalkaisen kynttilän käteensä ja kehoitti Teppoa ja Väinöä lähtemään kamariin. Kamariin tuli isäntäkin, mistä Teppo ja Väinö huomasivat, että vanhukset halusivat heidän kanssaan jotakin puhella. Niin he istuivat tuolille ja Teppo puheen aluksi sanoi: »Te olette myyneet tämän tilan samoin kuin nuokin Leppimäet? Kuulimme tuolla asemalla.»
— Myyty on.
— Myyty on, kuului kuin yhdestä suusta isännän ja emännän sanat.
— Ei osaa syrjäinen sanoa, oikeinko on ollut vaiko väärin näitten tilojenne myynti. Pelkään kuitenkin, että polkuhinnasta olette myöneet. Nyt on noilla yhtiöillä ja yleensä rahamiehillä aivan kuumeentapainen kiihko maitten ja tilojen ostoon ja ihan huimaavalla tavalla päivä päivältä maitten ja metsien hinnat kohoavat. Meilläkin siellä Taulaniemellä on tila, jossa on hyvät metsät ja maakin hyvässä kunnossa, mutta itse tila ei ole toki puoliakaan tästä. Sitäkään maitten ja tilojen ostelijat eivät sivuuta, kun sekin on lähellä rautatieasemaa, kuten tämäkin, ja metsät vesireitin varrella, kuten tässäkin. Vuosi takaperin tarjottiin meidän tilasta viisikymmentätuhatta. Viime kesänä siitä tarjottiin satatuhatta ja nyt kuukausi takaperin neljäsataa tuhatta ja uskon, että jos olisimme määränneet puoli miljoonaa, niin kaupat olisi tullut, koskapa tämän Väinön koti on manttaalilleen vain vähän isompi kuin meidän ja siitä on jo tarjottu puoli miljoonaa. Mutta Väinön isä ei paremmin kuin minunkaan isäni ole päätäänkaän kallistanut maan myyntiin. Ja niin kauan kuin minullakin on tämä pää tässä kaulassa, niin yhtä tyhjinä lähtevät maanostajat kuin ovat tulleetkin. Siitä ei hyvää koidu, että kaikki parhaat maat joutuvat yhtiöille ja sitä tietä tuottamattomiksi. Se tuottaa pula-ajan koko kansalle ja saattaa pahimmassa tapauksessa viedä koko valtionkin kumoon.
— Mutta helppoahan tuo on elo ja voi ja kaikki mitä työmies ja talonpoikainen eläjä tarvitsee, huomautti emäntä.
— Niin se tällä kerralla on, mutta jos sattuisi tulemaan valtioitten välille selkkauksia, eikä enää ulkomailta tulisi mitään, niin silloin olisi toisin. Mutta maa olisi silloinkin maa ja antaisi tuloja entisellä tavallaan.
— Sama ajatus aivan rikusta rikkuun on minun povessani ollut ihan viime kuukauteen asti, sanoi isäntä. Mutta minulle olisi ennen tai myöhemmin tullut pakko myydä tämä tila, kun oma työväki rupesi leviämään omille teilleen ja vieraan pito täällä on tullut mahdottomaksi sen jälkeen kuin tuo rautatie tuli: kuusituhatta markkaa vuodessa maksaa yhdelle työmiehelle on aivan mahdotonta maanviljelijän tuloista. Kun ostaja tuli, niin arvelin, että silloin sikaa säkkiin, kun se on päin, ja myin kuin myinkin.