Mooses ei toista käskyä odottanut, vaan kiireimmiten suki housut ja kengät jalkoihinsa, veti nutun ylleen ja päähänsä pienen lippalakin, joka oli hänelle jo annettu kesälakiksi, tuli pöydän taakse isänsä luokse ja sormeaan suussaan pyöritellen kuiskasi: »Milloinka te lähdette Epalle appeen tekoon?»
— Kunhan tässä juon vielä kolmannen kupin kahvia, koska äiti näkyy tuovan vehnästä. Juodaan oikein vehnäskahvit pikku hevosen tuliaisiksi. Tyhjennähän sinäkin tuo kuppisi, kun äiti antaa vehnäsviipaleen ja panee lämmintä kahvia kuppiisi, äskeinen on siinä jo jäähtynyt.
Sen kuultuaan Mooses kiersi toiselle puolen pöytää, pani sokeria kuppiinsa ja vehnäspalastaan pureksien rupesi tyhjentämään kuppiaan niin kiireesti kuin taisi, jotta voisi kiirehtiä isää lähtemään talliin.
Isä sai kuitenkin ennemmin kuppinsa tyhjäksi ja sitten vasta, kun näki, että Mooses ryyppäsi viimeisen kahvinsa ja viimeinen suupala pulloili suussa, hän nousi pöydästä ja lähti pitkillä askelilla raskaasti kävellä vähnimään ulos, mistä Mooses arvasi, että nyt se menee talliin, ja kirmaisi isänsä jälkeen.
Tallin ovea aukaistaessa Mooses kiirehti isänsä eteen pujahtaakseen edellä talliin, mutta isä tarttui poikaa olkapäähän ja sanoi päättävästi:
— Pysyhän ulkona, kyllä sinä oveltakin sen näet, kunhan minä pääsen talliin.
Eppa olikin peräytynyt aivan lähelle tallin ovea, ja sen sivulla mustaharjainen ruunikko varsa pää ovea kohti pystypäisenä ja kirkassilmäisenä katsoi tulijoita. Mutta kauan se ei katsellut, ennenkuin työnsi sievän pilkkuotsaisen päänsä emänsä mahan alle ja lyhyttä mustajouhista häntäänsä teputtaen rupesi imemään.
Mooses katseli hetken silmät pyöreinä varsaa, mutta viimein kysyi ujosti: »Mistä se on tänne tullut tuo hevonen?»
— Eikö tuo maanhaltija liene tuota tuonut. Kenelläpä niitä muilla lienee tuommoisia hevosia, sanoi isä apetta hämmentäessään.
— Onko sillä maanhaltijalla paljonkin tuommoisia hevosia?