* * * * *

Väinölle saatiin matkalta eräästä ruumisarkkutehtaasta valkea arkku, se vietiin mennessä kotiin. Ja kun elukat oli saatu suojiin ja ruokaa eteen, niin ensimmäiseksi työksi pantiin Väinö arkkuun ja kannettiin pajaan seuraavana päivänä haudattavaksi sankarien hautausmaahan. Kun Martta sai Joelin hoidetuksi kehtoon nukkumaan ja Mooses rupesi kehtoa heiluttamaan, niin Martta laittoi riihen uuniin puuta palamaan, jotta edes vähänkään lämpiäisi. Sitten hän kaivoi kontista metson, istui lattialle ja rupesi siitä laittamaan illalliskeittoa.

Kun Joeli oli nukkunut, rupesi Mooses katselemaan, mitä laitetta saataisiin pöydäksi ja sanoi:

— Viittä on vaivainen vailla, ei yhtä sianlihaa. Oli vahinko, kun ei pantu mukaan yhtään pöytää.

— Se tuvan pöytä olisi ollut niin sievä ja kevyt, ei olisi paljon painanut, mutta ei kenenkään juolahtanut mieleen, sanoi Martan äiti ja lähti toiseen riiheen hoitamaan lehmiä.

— Ehkäpä huomenna saadaan jostakin edes joku pöytä, sanoi Martta lohduttomasti nyhtäessään metsosta höyheniä. Martan mieli painui raskaaksi, kyyneliä tipahteli helmaan. Sitä hän ei kuitenkaan valittanut, nyki vain höyheniä, niin että rapsahteli. Viimein hän kuitenkin sanoi: »Ainako kyynel silmissä täytyy muistaa sitä yötä, jonka Joelin kanssa tässä tämän uunin edessä vietimme… Olisihan nyt jo iloon syytä. Ja ilon kyyneleitä nämä lienevätkin, vaikka murheen tietä tulevat esiin.»

Mooses ei siihen virkkanut mitään, vaan lähti ulos katsomaan, löytäisikö mitään esineitä, joista saisi pöydän tapaista, ja kohta toikin kaksi tyhjää maaliöljytynnyriä ja laudan pätkiä ja ihastuneena sanoi: »Kohta se on pöydän puutoskin toisissa taloissa eikä meidän kotona.» Hän laittoi tynnyrit lattialle pystyyn erilleen toisistaan ja pani niitten päälle lautoja. Mukana tuotuja ämpärejä hän asetteli sivuille ja niitten päälle laudanpalasia istuimiksi.

Martan mielikin näytti ilostuneen, ja isänsä puuhat nähtyään hän sanoi: »Tosi on, että lyöjä ei asetta puutu. Siinähän on nyt pöytä ja istuimet sivulla.»

— Niin siinä on, sanoi Mooses ja pani riihen uuniin lisää halkoja.

Martta sai nyt metsosta höyhenet pois ja laittoi riihen uunin hiilustalle padan tulelle, mihin paloitteli metson kiehumaan.