Loppiaisen edellisinä päivinä päätettiin vaihtaa asuntoa. Ja niinpä loppiaisen väliyönä olikin Honkaniemessä tuliaistanssit, missä Viljami veljineen vuoroin soitti ja vuoroin tanssi Tepaston kirkonkylän punaposkisten tyttöjen kanssa niin, että loppiaissunnuntaina päivän valjetessa vielä jytisi Honkaniemen avaran pirtin honkainen silta. Kentän uudet asukkaat taas nyt loppiaisillan myöhäisenä hetkenä päästyään kotiin ja asettuessaan nukkumaan tunsivat rauhan enkelin siunaavan kehtolaulun ja vaipuivat uuvuttavaan uneen.

Kaikki ihmiset pitivät honkaniemeläisten maanvaihtoa yhtä tyhmänä tekona ja vieläkin tyhmempänä kuin käräjäin käyntiä kenraalikuvernöörin kanssa. Siinä meni rahat, mutta tässä meni maakin. Tämän tähden Honkaniemen muuten kelvollinen väki oli ihmisten mielistä kadonnut juuri kuin maahan haudatut. Heistä puhuttiin vain joku aika, kuten vainajista, mutta viikkojen kuluessa heidät unohdettiin niinkuin umpeen luotu hauta.

Vasta viiden vuoden kuluttua, kun Siuruan kylän ison Siikaniemen komea Anna, jolla oli paljon ja monesta pitäjästä kosijoita ja kaksikymmentä tuhatta markkaa perintöjä, oli Kentän Mooseksen kanssa vihitty avioliittoon, ruvettiin taas puhumaan yleisesti ja ihmettelemään, että Anna ei ollut kehenkään muuhun suostunut kuin tuohon erämaan uumenissa olevaan Moosekseen. Ja kirkolla käydessä ihmiset kehiytyivät Annan ympärille hänelle itselleenkin sitä ihmettelemään ja kummeksimaan. Mutta Anna sanoi aina ihmettelijöille, että hän tahtoi saada miehekseen työmiehen, joka maasta saa irti leivän. Se oli hänelle hyvä ja muille sai välttää. Kun Anna oli Siikaniemen ainoa tyttö, sai hän lähtiessään muun lisäksi viisi lehmää ja orihevosen, joka oli yhtä kaunis ja samannäköinen mustaharjainen pilkkaotsainen ruunikko kuin se muinoinen Pilkka. Koko väliajan tunsi Mooses olleensa hevosetta, mutta nyt oli Pilkka löydetty ja Mooses ristikin hevosen Pilkaksi, vaikka sen alkuperäinen nimi oli ollut Leiju. Paljon oli nyt Tepaston pappilan kartanolla pääsiäisaamuna katsojia, kun Mooses Annansa rinnalla rekiperässä istuen kiiltokarvaisella Pilkallaan ajaa karautti pappilan rekiliiterin eteen. Sen seinään hän kiersi taskustaan otetun ruuvin, sitoi siihen oriinsa ja levitti leveäraitaisen villaisen loimen selkään. Mutta ei se loimi saanut kauan olla liikuttamatta; pian tuli yksi ja toinen katsomaan ja kopeloimaan sen selkää. Siinä ei luuta tuntunut ja kirkasta tulta sähisivät karvat, kun kädellä silitti.

Aina milloin Mooses liikkui ihmisten ilmoilla, nähtiin hänen olevan matkassa hyvällä hevosella. Hyvät olivat hänen muutkin tamineensa, ja niin oli ihmisten kesken puhetta sen verran, että on siellä Saunajärvelläkin asukkaita, mutta kellään ei ollut halua käydä heitä katsomassa. Ainoastaan yksi ja toinen sukulainen tuli monen vuoden kuluttua tervehtimään.

* * * * *

Näin kuluivat vuodet ja vuosikymmenet ilman että tiedettiin mitään muuta, kuin että on siellä Saunajärven kolmessa talossa asukkaat. Vasta sitten vuosikymmenien perästä, kun tuli nälkäaika ja tuli tiedoksi, että Saunajärven Kentässä on useita satoja tynnyreitä rukiita, tuli puheeksi kansan kesken Saunajärven asukkaat ja Kentän ruisaitat. Ja kaikki huomasivat, että Honkaniemen väki oli varsinaisen elämänsä onnen löytänyt Saunajärven erämaan sydämestä.

Saunajärven Kentän pohjoispuolella melkein vainioista lähtien kohosi monia neliövirstoja laaja lehtoinen vaara, joka yhdessä päivän puolella olevan järven kanssa suojeli hallalta, niin että se ei tehnyt pienintäkään tuhoa Kentässä, vaikka se tuhosi koko Tepaston pitäjän ja monen muun pitäjän viljat. Tässä vaarassa oli Mooseksella joka vuosi halme, josta joka syksy puitiin monia kymmeniä tynnyrejä rukiita, vaikka pelloistakin saatiin aina täysi sato. Niinpä Kentän aitat vuosi vuodelta rupesivat täyttymään rukiista.

Tulipa Tepaston pitäjään isojako, kaikki kylät metsineen oli viitoitettava ja kartoitettava jakoa varten. Mutta Saunajärven talot olivat niin kaukana kruunun erämaan keskessä, etteivät minkään kylän tilukset sinne yltäneet, joten näille kolmelle talolle täytyi erämaan sisään mitata yhteinen kruununmaitten ympäröimä lohko. Saadakseen sen vaaran halmemaiksi otti Mooses nyt Kentälle manttaalia puolentoista manttaalia. Mutta vaaran rinteessä sijaitsevat Leppimäen talot nekin ottivat kukin puolentoista manttaalia, ettei Kentälle menisi koko vaara, vaikka niiltä halme jäikin viljelemättä. Tämä oli mieluista eräälle nuorelle maanmittarille, joka tuli Saunajärven lohkoa mittaamaan ja jakamaan taloille. Nyt maanmittari mittasi koko Lehtovaaran ja kun kruunun varoista hänelle, kuten kaikille maanmittareille, maksettiin tynnyrialoittain mittauspalkkaa, niin hän mittasi erämaan honkaisia kankaita, soita ja korpia, joissa ei siihen asti kirves ollut käynyt, penikulmittain joka talolle. Omistajista se näytti aivan turhalta. Maailma ei heidän mielestään seisonut niin kauan, että niitä tarvittaisiin, kun ei ollut siellä kuitenkaan paikkoja, joihin olisi voinut taloja perustaa, vaikka suuri Lainiojoki kulki lohkon halki. Järviäkin oli ylinen ja alinen Petäjäjärvi sen lohkon sisässä.

Kun maanmittarille piti olla työmiehet talon puolesta, niin tahtoivat isännät nurista siitä kauan kestävästä tarpeettomasta mittauksesta, mutta maanmittari vain sanoi: »Oma syynne, kun otitte niin paljon manttaalia, maata täytyy tulla sen mukaan. Suot ja rämeet kun ovat arvottomia ja nuokin louhiset kankaat ja vesiperäiset korvetkin aivan vähäarvoisia, niin maata täytyy olla laajalti.» Tähän täytyi tyytyä ja toimittaa vain tarpeen mukaan miehiä maanmittarin avuksi. Tuli se kuitenkin sen yhden kesän aikana mitatuksi ja somalta sitten tuntui, kun Lehtovaaraa suurin osa, kalavedet ja äärettömät lintumetsät olivat itsellä, eikä kruunun siihen ollut tekemistä mitään eikä kukaan muukaan voinut tulla isännöimään.

* * * * *