— Käytetään sateella, mutta ei kuivalla säällä. Katsokaas, tuolla tuo suoja, jossa katto on kalteva neljälle taholle, on meidän kesänavetta, johon viedään lehmät sateella. Kun ovi vedetään kiinni, se on melkein pimeä, Tuossa harjan huipussa on ainoa aukko, joka antaa valoa. Siitä aukosta lentävät kaikki hyönteiset ilmaan ja lehmät jäävät rauhaan kuten nytkin tuossa. Katsokaas kuinka ne nyt tuossa rauhallisina makaavat, kun savu on ajanut kaikki hyönteiset metsään. Ne kun siinä parisen tuntia märehtivät ja nukkuvat, niin sitten lähtevät yösyöntiin ja aamulla taas kuuden aikana ovat tässä takaisin. Kyllä tuo Hopitenka tietää, milloin kello on kuusi niin illalla kuin aamullakin. Kun minä aamulla nousen neljän aikaan, niin ensimmäiseksi työkseni kokoan lehmien jättämät lannat noihin kasoihin ja tästä suitsun pohjasta luon tuhan sekaan. Sama tehtävä on sitten aamiaisten aikana, kun lehmät ovat menneet päiväsyöntiin. Siitä tulee paksumutaisen ojamaan lantaa semmoista, että tuskin auringon alla on parempaa. Ei tarvitse panna kuin sen verran, että maalla näkyy, niin kaura kasvaa niin että ähkyy. Kesänavetassa lannat sekoitetaan kuivan mudan kanssa. Siellä otetaan virtsakin talteen. Täällä ne tämän maan lannoittavat virtsallaan. Talvella vedetään vähän mutaa, keväällä kynnetään se mullan sekaan ja kylvetään kaura, ja se kasvaa miestä pitkän kauran. Tällä tavalla tulee joka kesä yksi sarka valmiiksi lannoitettua peltoa. Nähkääs, näin pitkältä on jo tänä kesänä tullut. Ja tässä on nyt suitsu tänä iltana, mutta aamulla on täällä eri paikassa, missä taas maan kamaraturpeet poltetaan tuhaksi. Siten se jatkuu päivä päivältä ja viimein on syntynyt valtainen sarka peltoa juuri kuin pilvestä pudoten. Ei maksa mitään.
— Onko opintomatkailijoita koskaan käynyt täällä?
— Hm. Vai opintomatkailijoita! Minusta ei tahdo kukaan oppia, kaikki pitävät minua paljaana työhulluna. Silloin kun tulevat ruistynnyriä, kahta tai kolmea tahtomaan velaksi, sanovat minua isännäksi, mutta kun sen ovat saaneet, sanovat minua vain Moosekseksi, sanoi isäntä ja lähti kävelemään kotiinpäin, missä pojat jo kilpaa juoksivat saunaan.
— Vai niin pian muuttuu ääni kellossa.
— Niin muuttuu.
— Sanokoot miksi sanovat, mutta minä sanon, että te olette ison talon isäntä ettekä vain paljas Kentän Mooses. Kävin äsken teidän sikatarhassanne ja sen sanon, että lähellä ei ole sellaista toista, ja nyt olen nähnyt teidän karjanne. Olisi soma tietää, paljonko tuo karja yksinään antaa tuloja, puheli rovasti isännän jäljessä kävellessään.
— Kyllä se vuoden lopussa tiedetään aivan pennilleen. Viime vuonna tuli karjasta sikoineen viisikymmentä kahdeksan markkaa kuusikymmentä kaksi penniä jokaiselle vuoden päivälle.
— Viisikymmentä kahdeksan markkaa kuusikymmentä kaksi penniä. Se 365 kertaa, sanoi rovasti ja otti povitaskustaan taskukirjan ja lyijykynän, jolla kirjansa lehteen rupesi tekemään numeroita. Tuokion kuluttua rovasti melkein huudahtaen sanoi: »21 396 markkaa ja 30 penniä vuodessa. Se on sievä summa ja täällä erämaassa! Mitä sitten, jos esimerkiksi tuo karja olisi vaikka Tepaston kirkonkylässä, jossa jokainen maitolitra saataisiin myydyksi markasta litra vähintäänkin. Se paukahtaisi vielä eri äänellä.»
— Sentähdenhän meillä on paljon sikoja ja vasikoita, kun ei ole mihin panna kermottua maitoa. Mutta tuottavat ne siatkin jotakin lopuksi. Kolmetuhatta markkaa saatiin viime vuonnakin sianlihoilla ja tänä vuonna luulen saatavan enemmänkin. Ja porsaista ja liioista vasikoista saadaan hyvää syömistä.
— Se on totta se, myönsi rovasti eikä jatkanut puhetta, kun näki, että isännällä oli kiire kylpemään.