— Sinä taidat sitten syödä meidänkin saaliimme. Taitaa toteutua sananparsi, ettei pidä lähteä herrain kanssa marjaan, ne syövät marjat ja repivät tuohiset.
— Siitäpähän tuon senkin näkee, sanoi rovasti ja pitkin askelin kävellä lotmi ruustinnan rinnalla.
Marjamiehet olivat päässeet marjapaikoilleen, missä lukemattomat vaarainpensaat silmänkantamiin hohtivat ruusunpunaisina kypsistä marjoista ja varret notkuivat marjojen painosta. Sen nähtyään ruustinna löi käsiään yhteen ja riemuissaan huudahti:
— Hyvät ihmiset tuota marjan paljoutta, mikä ihmeellinen näköala.
Palvelijakin heitettyään saavin olaitaan sanoi iloisesti: »On nyt syömistä eikä makaamista.» Sen sanottuaan hän koppasi kiulunsa ja alkoi poimia juuri kuin kilvan näyttääkseen kenellä ensiksi on astia täynnä. Samassa ruustinnakin kiiruhti toisen pensaan luokse ja kohta pensaissa rupesivatkin varret kevenemään marjojen painosta, mutta toiset samanlaiset pensaat vierellä ja edessä odottivat raskaiden kuormiensa vapauttajia.
Rovasti valokuvauskoneineen meni kauemmaksi keskelle ahoa, mihin näkyi monia kymmeniä pensaita, joissa oli monta sataa vartta aina pensaassa. Siitä rovasti otti valokuvan. Kuvassa tulivat likimmäiset pensaat näkymään marjojen painosta sujuvine varsineen ja yksityisine marjoineenkin, mutta kauempaa tulivat näkymään vain pensaat marjain punertamine väreineen.
Sen tehtyään rovasti palasi koneineen poimijain luokse ja rupesi kaksin käsin poimimaan suurimpia vaaraimia ja ammentamaan ruustinnan kiuluun, joka vähän väliä piti käydä tyhjentämässä saaviin. Sekin ennen puolta päivää tuli kukkuroilleen täyteen.
Ruustinna lähti palvelijoineen nyt vaarainsaavia viemään kotiin, mutta rovasti poikkesi leikkuumiesten luokse näkemään kaunista uhkeaa toukoa.
Ihmeissään nyt rovasti isännän kuhilastaessa katseli lyhteen latvoja ja niitten suurijyväisiä, täyteläisiä tähkiä ja sanoi: »En elämässäni ole nähnyt tällaista ruista. Tavallisessa rukiissahan on neljä jyväriviä aina tähkässä, mutta tässä on kuusi ja niin täysiä, että jyvät ovat ihan pystyssä ja aivan kikaraisillaan.»
— Ei sitä koskaan näekään pellossa sellaista ruista kuin halmeessa, sanoi isäntä hiki päässä kiireimmiten pystyttäessään raskaita pitkiä lyhteitä kuhilaaseen.