Pystöpäisinä kuokat olallaan lähtivät tytöt kävelemään kotiinsa päin. Punaiset pohkeet vilkkoivat repaleisten helmain välistä, löyhällä riippuivat olkapäissä poroiset paikkanutut, levällään repsottivat niskoissa liestyneet palmikot, ja jaloissa karskoi kahmeinen tanner.
XVI.
Oli umetto päivä Joulukuussa Marraskuun rajalla. Sillan tasalla oli uunin teos Pietolan uudessa pirtissä. Tytöt asettelivat suurimpia ja laajimpia kiviä pohjakettaan.
Koivukankaan ukko se istui pölkyllä, turkinkaulus oli pystyssä ja vanha näätäreuhka suojeli paljasta päätä. Turkin raosta näkyi kurttuinen kaula, ja varatonna riippui tuomivartinen pahkapiippu hampaattomissa huulissa. Korkea kyömänenä seisoi ylähuulen tasalla ja kaitaiset kureiset kasvot peittyivät valkeaan partaan. Käsissä oli hänellä melkein sylenpituinen suoraksi höylätty särmikäs keppi, jonka nurkissa oli muutamia koloja. Niitä se ukko piteli miettivän näköisenä laihoilla, vapisevilla näpillään, osotteli uunin pohjaa ja virkkoi:
"Niin tuohon… Tuohon ainakin se on pirtin uunin vetoreiän leveys ja tuohon korkeus. Siitä se sopii hölkäisemään."
Seisalleen nousi ukko. Vahvat sarkahousujen lahkeet olivat irtaallaan paulakenkäin päällä maatavetona, jäykkänä kömötti kohmea turkki koukkuun rytistyneellä pitkällä vartalolla.
Hän astui askelen, kuuristui verkalleen, mitteli kepillään uunin teosta kaikilta sivuilta, virkkoi:
"Sisnoin… Nyt tässä täytyy tietää mitä tästä tehdään… Sisnoin."
Mittakepillään ukko piirteli uunin sijaa osiksi ja miettiväisenä puheli:
"Tähän tulee takka… tähän liesi… tähän ja tähän vetoreikä… tämä jää pesäksi… sisnoin sisnoin… Tuo kivi pannaan tähän nurkkaan sisnoin… tuo sitten."