Auno: "No istukaa toki tänne meidän keskeemme, minä teen vielä lapinjakkaran itselleni… No istukaa vaan tähän, siinä on oikein vanhankansan istuin."
Auno teki kolmesta halaspuolisesta halosta lapinjakkaran, pani olkikäärön ja istui siihen jakkaralleen emännän viereen.
Emäntä palavin silmin katseli ympärilleen, pullea rinta hytkähteli, suu aukeili ja yritteli sanomaan, viimein virkkoi:
"No en tiedä mitä sanoa nähdessäni kaikkea tätä… Jumala on rikas…
Vuotta puolen toista on siitä, kun ei mitään ollut tällä sijalla.
Hyvä Jumala sentään!… Koivu-ukko se vielä muurasi tuon uunin?
Oikein sievä uuni, uuni kuin morsian."
Ukko veteli välinpitämättömänä piippuaan ja sanoi:
"Minä… millä voimalla? En ole kättä puuttanut! Tässä istuin ja katselin valmista; näkyipä tuo nousevan."
Emäntä: "Tytöt ne muurasivat? No kaikiksi teitä on! Kuka se oli muurari?"
Sanna: "Kuka kerkesi. Oli toisinaan kuin muurahaisia kekosen päässä keväisessä paisteessa."
Emäntä: "Kaikiksi teitä on, sanon vieläkin. Ja hyvä tuli?"
Ukko kohotti hartioitaan, kasvot kirkastuivat ja virkkoi: "Siinä on yhdellä sanalla hyvä uuni. Sata lunta on niskassani, sata lehteä hartioillani, sata sulaa olen soutanut, en ole parempaa uunia nähnyt."