Kerttu: "Mutta tässä alkaa tulla hämärä; sitte pystyvalkealla jatketaan."
Maija: "Paras on!… Kun nyt kolme viikkoa niin oppisitte kuin näinä päivinä, niin huoletta saisitte rippikouluun tulla."
Sanna: "No ei sitä nyt tähän heitetä!"
Vappu: "Alkuhan se on aina hankala, sanotaan. Kun tässä päästään matkalle, niin kyllä sitä mennä lojotetaan. Ei minua enää peloita vähääkään."
Maija venytteli väsyneesti penkillä; — mutta katsahti Pietoon, joka penkillä roukoin alla kuorsaili, ja silmät välähtivät kirkkaiksi.
— "Kyllähän te opitte helposti ja varsinkin tuo Martta. Mutta nämä Reeta ja Riikka, miten niiden käynee; jokohan jalkapuuhun joutunevat rippikoulussa."
Sanna: "Ne ovat yhteisiä uskovaisten tavarat! Kunhan me oppisimme ensin; kyllä me toisille opettaisimme. Eikä se ole puusta Reetankaan pää. Kyllä se siitä koivertuu muiden mukaan. Niin, se on tehty, joka on aiottu: lukemaan opitaan ja opetellaan."
Maija: "Olisi itsellenne häpeä, jos ette oppisi, kun minä sen vaivan näin, että umpitietä paarostin tänne aivan teidän tähtenne. Ajatelkaapas sitä, olisiko kukaan teistä lähtenyt toisen tähden kulkemaan tuota matkaa tällä kululla. En usko! Mutta minä sen tein aivan ihan teidän tähtenne; eihän minulla muuta asiaa ollut ei lastuakaan… Ettekö usko, että minä näin tämän vaivan aivan teidän tähtenne?"
Auno: "Kyliä sen ymmärrämme, että suuren työn olette meille tehneet ja meistä on teille vaivaa ollut." Kerttu: "Kyllä sen käsitämme." Pöydälle laskivat tytöt kirjansa paitsi Reeta se puikollaan osoitteli kirjaimia, renkaillaan olivat harmaat silmät kohti Aapisen riviä, huulet liikahtelivat ja kieli harvasteesen sissahteli leveiden hammasten välissä.
Mutta kun iltahämärä valtasi kirjaimet, niin pöydälle laski Reetakin kirjansa ja rupesi laittamaan pystyvalkeaa.