Kerttu heittäytyi lattialle kissan luo pitkäkseen ja katseli kissan syöntiä, kun se päätään niekuttaen ja silmiään raotellen ripsakalla kielellään lakkia lipiskoi maitoa. Sitä hän katseli ja naureskeli itsekseen.
Reeta: "No mikä tuolle ihmiselle on tullut, kun hupsuaa tuon kissan kanssa? Ho ei uskoisi kun on hupsu aikuisen ihminen! Kun rypee lattiassa pitkänään kuin huima lapsi ja nauraa ihan tyyni tyhjällä!"
Martta katsoi sipeästi.
— No mikä sillä nyt on imelä säkki leuan alla. No etkö sinä nyt ennen ole nähnyt kissan syöntiä?
Reeta: "Hupsuksi kai se nyt on tullut!"
Kerttu keturoi lattialla kissan luona ja puheli:
"Tuo kissa on niin soma, kun näyttää syövän ihan unissaan… Voi sinua Mikko, kun sinä olet niin laiskannäköinen, katselet niin tyhmännäköisesti. Mutta kyllä sinä taasen, kun pälvi vaan tulisi, niin kärsiväisenä sinä odottelet hiirtä koko keväisen päivän kyyristyneenä pensaan tyveen. Sattuupa silloin hiiri lähenemään, niin silloin sinä kupsahdat niskaan. Ja kyllä silloin löytyy terävä kynsi tuosta pehmoisesta käpälästä, tuosta käpälästä, joka nyt on pehmeä kuin ukontuhnio. Ja puhdistuu silloin porosta tuo kirjava turkki."
Kerttu nousi lattialta, otti kissan käsiinsä, istahti penkille, silitteli sitä helmassaan ja jatkoi:
"No nyt sinä nukut taasen siinä minun käsivarrellani ja rinta kehrää vaan. Voi sinua Mikko Matin poika, ei sinulla ole huolta enempää kuin mökin Maijalla: syöpi mitä suusta kulkee, nukkuu mitä kerkeää!"
Martta: "No eikös ole hupsu tuo ihminen, kun laittausi tuon kissan kanssa iltakaudeksi leikkimään kuin pahanen lapsi!"