Äiti ajoi Reetaa edellään kartanosta ja puheli: "Aika ihminen ja viitsit vastustella. Pahaako sinulle tehdään? Sinä huimempi muita!"
Kerttu, Auno, Sanna, Vappu ja Riikka järvessä kaulaansa myöten seisoivat ja katsoivat miten Reetalle käypi. Reeta pistelehti kehikon läpi, mutta viime kerralla järvelle päin lähti potaltamaan läpi kehikon kiireemmästi. Silloinpa tarttui kehikko mukaan ja sen palavan veräjän kanssa Reeta pörähti järveen. Palasiksi silloin remahti muorin kehikko ja veden päällä kelluivat suhisevat kekäleet.
Muori rannalla löi käsiään yhteen ja sanoi: "No nyt se oikein meni!
Nyt minä sanonkin, että saatte siltä pahalta yönne maata."
Muori kokoili kekäleet järvestä ja ne vei Pajupuron korpeen. Sinne oli riisunut havuhattunsakin ja tuomisen vyönsä ja hohtavin kasvoin leveillä jaloin palasi Martan luo.
"Vieläpä tämä nukkuu. Antaapa nyt nukkua, kun pääsi rauhaan. Mutta oli se siihen tarttunut! Se ei vähää totellut. Tuo vesikalma se on semmoinen hiimosti, että se ei ole joka räkänokan ajettava. Mutta en minä kuitenkaan ole vielä siihen kummaan yhtynyt, että ei olisi apua lähtenyt." — Päätään niekuttaen muori jatkoi: "Minun pääni ei ole korkealla, vaan pois minun edestäni on toinen rekensä siirtänyt. Se on Jumalan tauti, jos se ei minua tottele… Ne eivät ole konstit kangella käännettäviä, vaan siinä on sentään asiassa seitsemän seikkaa."
Äidin kasvoissa väreili rauhaton arkuus ja äänettömänä hän katseli Marttaa, kun se kentällä reuotti ja syvästi hengittäen nukkui raskasta unta. Otti Martan syliinsä ja hartiat kumarassa lähti astumaan pirttiin päin.
Muori, tuohikengät jalassa, astua vinttaili perässä. Korkeissa sarvenoissa riippui lyhyt harmaa hame ja suonikkaat, tummat käsivarret, kyynäspäitä myöten paljaina, riippuivat leveissä olkapäissä. Lyhyellä kaulalla riippuivat harmaat hapset ja leveällä pörhöttivät suuret korvat.
Kalliojärven pinnalla pakenivat tyttöjen uimaväreet ja rannan metsissä raikui iloinen räikinä. Tulivat tuosta viimein rannalle, etsivät paitansa läjästä ja kilmasivat petäjän juureen pukeutumaan.
Sanna: "Saimmepa uida. Ei äiti olisi tänä päivänä luvannutkaan."
Kerttu: "Oli niin paha mielestäni, kun rääkkäsi tuota Marttaa."