Vappu: "Tuohan tuo Sanna."
Sanna: "No niin, kattila pataa panee. Itse riehotat, kuin niittyrlio.
Ja tuo Rliikka; muut eivät pääse lähellekään."
Reeta: "Tokko osaatte asettua siinä, vai pitääkö kaarakka hakea!
Paljonhan se olisikin, kun kerrankaan asettuisivat ihmisiksi."
Silloin tapahtui vuoteella yleinen liike ja jokainen siirtyi aivan liha lihaan kiinni. Katrikin nykäsi vaipan laitaa toisten päällä, pani sen laidan allensa, kääri jalkansa vaipan mutkaan, kyyristi niskansa kumaraan ja lupsautteli muutamia kertoja suuria silmiään ja sekoi niin unen rauhaan.
* * * * *
Kolmannen kerran jo kukko lauloi pirtin sillan alla, kun Reeta heräsi, heräsi entistä raittiimmasti, mutta vetäsi vielä peittoa korvilleen ja koetti painautua nukkumaan, kun kuuli isänsäkin sikeän kuorsauksen pöydän päästä.
Unta ei kuitenkaan tullut enää Reetalle. Hän koetti kuolettaa ajatuksiaan ja lupisti silmänsä kiinni, mutta silmätpä aina niiltään nimiään kirkkaina remahtivat selälleen.
Viimein hän huolellisesti peitti vieressään makaavan Martan, joka, hikihelmet otsassa, siinä henkihieverinä nukkua sihotti, nousi ylös, kopelehti pimeän päässä sukkansa koukkopuulta, rahnikoi paulakengät jalkoihinsa ja rienti ulos. Näkyi arvelevan mennä saunaan, mutta kaakkoisien metsien helmassa pohotti aamunkoite ja suurena liekehti monivärinen kointähti koitteen hiilakalla reunalla. Kuuset näyttivät seisovan aivan kuin olisivat kasvaneet koitteen hohteeseen. Reeta katseli sitä ja tähtistä taivasta ja puheli itsekseen,—
"Voi noita tähtiä, kun niitä onkin paljo. Niitä olisi koko kopare, jos olisi seulaan karistella. — — Niin äiti"…
Reeta aukasi reippaasti saunan oven, mutta siihen seisahti. Toinen käsi oli ovinappulassa, sitte kuikisti päänsä ovesta sisään ja kuunteli… Kuunteli ilman huokaisematta, mutta rinta rupesi tutajamaan, kasvot tulistuivat. Hän huokasi vapisevan, pitkän huokauksen ja virkkoi: "Äiti hoi!… Onko täällä äiti?… Kuuletteko?… Äiti hoi…"