Jokainen otti tulipäreet ja kohta leimusi kirkas tuli jokaisessa kynttilässä ja häikäsevä valo täytti koko huoneen. Valkoset seinät heiastivat, että näyttivät olevan likempänä toisiaan ja koko pirtti näytti puolta pienemmältä kuin ennen ja kaikki köynnökset näyttivät kuin mettä tippuvan. Lapset hyppivät, räpyttivät käsiään ja huutivat ilosta.
Martta: "Voi, voi, kun on kaunis! Voi ihme, kun on kaunis! Voi, voi, kun on kaunis! Tule, Saara, täältä katsomaan. Se on niin ihmeellinen! Voi, voi, sinä Vappu, kun laitoit meille tämän ilon!… Voi, voi, jospa tulisi Kerttukin!"
Kukin ihaillen kiertelivät kuusta ja katselivat sen leimuavia tulia. Lapset palavin silmin riemuiten juoksivat ympäri kuusta. Ei kukaan huomannut, kun Kerttu ja Reeta työntyivät ovesta sisään.
Kerttu seisahti oven eteen, silmät olivat pyöreinä ja kamala hämmästys väliäsi leveät kasvot. Silmänräpäyksessä hän nosti kätensä ylös, repsutti niitä ja huuti:
"Taivas! Taivas! Taivas!"
Toiset siskot kuulivat Kertun äänen, niin kovasti ilahtaen rientivät tervehtimään. Mutta Kerttu repsutti vaan käsiään ja huuti:
"Taivas, taivas! Jumalan pyhä taivas!"
ja kasvot loistivat ilosta. Sitte yht'äkkiä tulvahtivat kyyneleet, rinta ponnahteli ja sanat tulivat voimakkaina huokauksen purkauksina. Tuokion perästä heikkeni ääni ja varatonna vaipui maahan rengassilmäisten siskojensa keskeen. Auno tarttui syliksi.
— Voi, voi!… Pyörtyy tämä! Katsokaa, ihan ovat kasvot vaaleat kuin haavan lastu… Tuokaa kylmää vettä!
Vappu: "Lumi parasta." Riikka toi ulkoa lumitönkkää.