Niin kaatui kaski ja kahden viikon työnä makasi kahden tynnyrinalainen aukea. Kaikki puut siuottivat poikkirinteestä yhtenä suortuvana. Ei pientä vesaakaan ollut ristissä enää.
Rohkeamielisinä ja iloisina, kirveet olallaan, käyskelivät tytöt jälekkäin raateeltaan kotiin Lauantain lauhkeana iltana, silmäillen avaraa risumurrostaan. Risujen repimät paidat riippuivat viilekkeinä selissä, päivän polttamat rinnat ja olkapäät paistoivat, kuin petäjälevyt, ja nilkat ja pohkeet olivat pöheissä risujen piirtelemistä haavoista.
Saunaan työntyivät tytöt kylpemään. Reeta se oli löylynlyöjä, Saara ja Martta istuivat loukossa vasta sylissä; toiset olivat lauteella.
Sanna kipristeli ja virkkoi:
"Voi riettaan metso-Eera, kun polttaa noita olkapäitä!"
Vappu: "Eihän tästä tunnu nyt tulevan mitään."
Kerttu: "Panehan suopaa."
Sanna: "Nyt pannaan nahkat paittoon. Mutta tämä se vasta karvastelee! Ei tätä kestä ei hirvennahkainen… ä-hä-hä-hä-hä… Älä pöljä, lyö sitä löylyä! Aivanhan silmätkin päästä pullistuvat."
Auno ähki ja hammasta purren lykkäsi vastalla itseään ja virkkoi: "Ei tässä ole lysti, vaan puhdasta tulee."
Kerttu: "Kaukana on nyt leikki, mutta pihkasta pitää päästä erilleen."