Kerttu: "Kyllä tämä koskee, että silmät valehtelevat; mutta ei auta."
Sanna: "Hätähän tässä on, vaan mennäänhän tätä."
Niin puhkailivat tytöt saunassa pitkän hetken. Viimein höyryävinä ja voimakkaasti puhallellen tulivat ulos ja istahtivat kentälle riviin, kuni sotkanpoikue rannantelalle. Ottivat pyhähameiden taskuista isot, häränsarvista tehdyt kampalostikkaat, joilla rupesivat päitään selvittämään. Vesi tihkui silmistä ja hampaat yhteen puristettuina kiskoivat pihkavanukkeita tukistaan; — kiskoivat ja ähkivät ja kurttuun vetäytyivät kasvot.
Hetken perästä olivat kuitenkin tukat selvinä ja jokaisen vieressä nurmella oli melkoinen tukko pihkaisia talloksia, kuin koirantakkuja. Jokaisen niskassa oli vaaksan pituinen palmikko, latvat sinisellä nauhalla sidottu ja päällä puhtaat hamppupaidat ja ahdashelmaiset puolivillahameet, jotka kankeina köpöttivät, kuin pajumerta tyttöjen leveöillä lanteilla. Äänettöminä ja syvä tyytyväisyys kasvoissa, he astelivat jälekkäin saunasta pirttiin, kuni matkalintujen raito tullessaan viimeistä taivalta syntymämailleen kesäyön mieluisessa hämärässä.
IX.
Niin elettiin. Ajat eellehen menivät, vuosi vuotehen liittyi.
Siirtyipä toinen kesä käsiin.
Oli poutapäivä Heinäkuun alussa. Etelän mieto tuuli hiljaa läikytteli Kalliojärven luisua rantaa ja harvakseen heilutteli kasken ruskealehtisiä, kuivia oksia.
Pieto katseli taivaalle, katseli kaikille ilman suunnille.
"Nytpä on paras kaskenpoltto."
Ei tarvittu toista käskyä. Tytöt juoksivat aittaan. Siellä pukeutuivat sitä varten varustettuihin repalevaatteihin ja panivat virsut jalkaan.