"Herrastalojen rouvista. Ihmisiähän ne ovat muutkin", sanoi rovastinna ylenkatseellisesti ja nousi seisalleen lähteäkseen pois. Ailikin kun huomasi äitinsä kyllästymisen, niin kiirehti aukasemaan ovea ja lähti äitinsä edellä ison salin poikki juosta kipittämään pieneen saliin, mistä kuului toisten lasten hälinä ja sinne hän tiesi äitinsäkin tulevan.
Huomen aamuna oli yhtä kaunis ilma kun edellisinäkin päivinä. Rovastinna ei nyt enää rovastin mieltä kuunnellut, vaan pyysi ne entiset muijat soutajikseen ja heti aamiaisten jälkeen nähtiinkin pappilan valkea vene mennä töllöttävän Jänislahden Jahtirannalle päin. Rovastinna istui keskellä venhettä, Lilli toisella, Aili toisella puolen ja Mimmi edessä nojaten selkänsä äitinsä polviin. Aili istui rannan puolella äidistään, mistä hän venheen kulkiessa ikäänkuin luki rannan puita ja kertoi: "Katsokaa mamma kun tuossa on aivan samanlainen koivu, kun meidän entisen kodin rannassa minkä käyrällä tyvellä meidän mirri aina kalan suolia syötyään maata motkotti. Aivan samanlainen, köyrätyvinen ja laaja latvainen kukotus eikös olekkin, mamma? Ja tuokin kuusi on samanlainen kuin meidän entisen kodin saunan perässä, aivan samanlainen mustanpuhuva ryhötys. Mutta tuo rosotyvinen petäjä tuossa rannan äyräällä on samanlainen kun meidän entisen kodin kujosten suussa, johon Konsta aina kiipesi saarnaamaan. Katsokaa mamma, eikös ole samanlainen? Tuokin suuri oksa tuolla ylhäällä tojottaa." Mutta venhe läheni Jahtirannan talon rantaa, minkä huomattuaan Kaisa juosta loimotti rantaan ja huusi: "Kuinka Aili voipi, onko Aili mukana?"
Rovastinna huiskutti nenäliinallaan, ja huusi vastaan: "Kaisa, Kaisa.
Sinä hyvä Kaisa. Aili on terve kun käki. Täällä on venheessä Aili".
Venheen keula kun töksähti nyt rantaan, niin Kaisa syöksähti venheeseen, eikä muistanut tervehtiä rovastinnaa tervetulleeksi, vaan koppasi Ailin syliinsä ja hoki: "Sinä Aili, sinä Aili, sinä Aili, minun pelastettu Ailini", lähti mennä huurottamaan kotiinsa ja vasta aivan lähellä kotiansa kääntyi takasin ja huusi: "Tulkaa toki taloon. Antakaa anteeksi, etten ennemmin pyytänyt."
"Tulemme, tulemme, kunhan korjaamme Mimmin kenkää, kun sanoo hierovan jalkaansa", kuului rovastinnan iloinen ääni ja hän lähti likenemään taloa. Kaksi vuotias Mimmi punaisine päähineineen tulla nytyytti edellä ja rovastinna ja Lilli rinnan perässä, sitä mukaa kuin Mimmi antoi tietä.
Huoneeseen tultua rovastinna vähensi vaatteensa aivan paitahihasilleen, minkä tehtyään aukasi akkunan, josta katseli ja alkoi enemmän Kaisalle mieliksi kuin asian vuoksi puhella: "kun olette jo lakasseet kaikki kartanon seutunne ja miten ihanaa nurmea. Oi, oi, kun se vihottaa kauniisti, kun tuulen väreet näkyvät jo nurmen laihossa. Oi, oi kun kaikki on kuin kesäsydämmellä."
Kaisa ei sitä kuunnellut, vaan kaipasi miksi rovasti ei tullut.
Rovastinna kääntyikin varsin niittenkin soutaja akkain tähden kertomaan, että rovasti ei koskaan lähde kylään muuten kun joko sairaan luo, tai raamatun selitykseen. Sillä on se sielun hoito ja pelastus ensimäinen ja viimeinen. Eilen illallakin kun rengit vaon päässä leväyttivät hevosiaan niin siinä jo puhui niillekin sielun tilasta ja jumalattomain viimeisen päivän hirmuisuudesta. Siitä ja siitä sielun asiasta hän vaan puhuu ja tahtoo ollakkin vaan paljasta sitä.
Kaisa ei vierasten tuottamassa hyvässä mielessä osannut muutakaan, niin koppoi taas Ailin syliinsä ja hyvitteli: "Sinä minun Ailini, sinä pyöreä silmäinen Ailini, että olet terve ja ketterä kun ei mitään olisi tapahtunut. Voi, voi sinua sirkka, kun olet sievä ja riski, vaan etpä silloin potkitellut, kun minä järven pohjasta otin kainalooni. Sinä sirkka."
"Oi, oi", keskeytti rovastinna. "Se seikka ei lähde mielestäni, ettekä usko miten kiitollinen siitä pelastustyöstä olen. Aivan asiakseni täytyi lähteä kiittämään, kun sellaisesta kauhistavasta hädästä ja murheesta toimititte pelastustyöllänne näin sydämmellisen ilon."