Kaisa oli tänä aamuna noussut hyvin varhain toimitukseen lähtemään pappilaan ja päästäkseen ennen muita rovastinnan puheille kuin hänellä oli suurempi syykin päästä tutustumaan rovastin perheeseen kun kenelläkään muilla.
Mutta kummaa kummemmaksi kävi nyt Kaisan kiire, kun näki jo yhtenä pilvenä mennä viiltävän kolmi ja nelihenkisiä kirkkovenheitä rantansa alatse eikä toivonut enää edes vilahdukseltakaan saavansa nähdä rovastinnaa tänä päivänä. Tämä pelko povessaan juosta kytyytti nyt Kaisa metsän varjostamaa rantatietä pappilaa kohti ja oli hän hyvin lääpästyneen näköinen tullessaan pappilan kyökkiin. Sinne oli monia kymmeniä emäntiä jo ennen Kaisaa kerinnyt joille kyökkipiika tiuskui ja äksenti. Mitä te tänne nyt tunkeudutte. Nuopa nyt vasta ihmisiä ovat kun täyttävät huoneen ettei ole jalan sijaa. Luistakaa toki ulos sitä tietä mitä olette tulleetkin. Kaisa oli aikeessa palata samassa takasin välttääkseen talonväen suuttumusta, mutta kun näki että kaikki muutkaan eivät olleet kovin kiireisiä pakenemaan jota paitsi toisia yhä työntyi sisään huolimatta piian yhäkin kiivaammasta säksymisestä niin Kaisa sai hieman rohkeutta ja sanoi: "Minulla olisi rovastinnalle asiaa."
Kaisan sanoista kävi piian korviin salainen, kaino asiallisuus, sen kuultuaan hän hieman lamautui säksyämisestään, mutta kuitenkin melkeen vihassa aukasi kyökin toisessa päässä olevan oven ja tuikeasti katsellen sanoi: "Kun lienee asiallista asiaa, niin tuollakai se on, kun menet tuosta oikeanpuolimaisesta ovesta sisään." Samassa kuului joukosta ääniä: "Minä, minä ja minäkin tahtoisin tavata rovastinnan. Minullakin olisi asiaa rovastinnalle." Mutta piika nykäsi kyökin oven kiinni semmoisella voimalla, että rakennus tärähti ja sanoi: "On vuotta voita syödä. Tapaattehan sen nyt vastakin, jos nyt tulo tuohakassaan ette menekkään läkähdyttämään. Luulisi toki tuon ikäisillä ihmisillä senverran olevan harinetta antaa ihmisille rauhan siksi, että saavat tulohengästyksensä huokua ulos."
Emännät, tämän kuultuaan lähtivät luimussa korvin lipumaan ulos. Kaisa tunsi povessaan mieluisen liehauksen piian kovuudesta ja seisattui ihan hengittämättä kyökin oven taakse kuulemaan mitä piika toisille emännille kyökissä puhui. Ja samassa hän kuuli, kun rovastinna siinä huoneessa, mihin hän neuvottiin menemään, kerkeällä kielellään oikein innoissaan puhua selkutteli entisen kotipuolensa kuulumisia Jokilahden emännälle, joka oli tuonut vasta saatuja haukia rovastinnalle tuomisiksi, päästäkseen siten jo ensi alussa rovastinnan kanssa hyviin väleihin. Kaisa ei kuitenkaan malttanut kauan kuunnella ennenkun sitasi suurikirjaisen vaaleapohjaisen päähuivinsa nurkat leukansa alle lujempaan, nykäsi sitä hieman enemmän otsalleen ja kainona työntyi sisälle.
Rovastinnan mustat silmät lensivät nyt tuikeina Kaisaa vastaan ja kun puhelukin keskeytyi kokonaan, niin Kaisa hämmästyi, että jäi seisomaan oven pieleen ja tuskin sai sanotuksi hyvää huomenta. Eikä hän oikeastaan tiennyt kenelle sitä sanoisikaan, sillä hän oli mielessään kuvitellut rovastinnaa isoksi, lempeäkasvoiseksi rouvan hoilakkeeksi, juuri samanlaiseksi kuin entinenkin oli. Mutta edessään hän sohvan kannella istua tupottamassa näki nyt lyhyen paksun talonpoikaispukuisen akan töpsän, jonka leveässä otsassa paurotti kaksi mustaa silmää, kuin nutun nappia, rävähtämättä katsomassa häneen.
Rovastinna Kaisan omituisesta luonnon valosta ja liian arkaluontoisen näköisestä sisääntulosta hieman tyrmistyi, luullen Kaisan jonkun verran mielivikaiseksi. Sempä vuoksi hän niin terävästi katsoi Kaisaa. Mutta kuitenkin tavallisen leppoisalla äänellä kysyi: "Mitäs teillä olisi asiaa?"
"Rovastinnalle minulla olisi", kuului Kaisan alakuloinen sana ja samalla kierti silmillään koko huoneen, näkyisikö siellä senlaista, jota voisi niinkuin summassa tuntea paremmin rovastinnaksi, kuin sitä, mikä edessään istui. Mutta mitään eivät kerinneet hänen silmänsä keksiä, kun edessään olevan ja häneen yhä tuijottavan eukon pyöreästä suusta kuuluivat sanat: "Mitä teillä minulle olisi?"
"Olisihan sitä paljonkin, vaan nyt ei liene tilaa pitempiin, tulin vaan teitä näkemään", sanoi Kaisa. Mutta tähän loppuivat hänellä sanat, tuntui siltä kuin ei osaisikaan enempi sanoa, nykäsi vaan päähuiviaan yhä enemmän silmiensä eteen ja tuntui kyyneleet rupeavan kiehumaan silmien nurkissa ja pää painahti alemmas.
Tämän huomasi Jokilahden emäntä ja ennenkun rovastinna kerkesi mitään sanoa kiirehti sanomaan:
"Kaisalla taitaa olla huolena talonasia, kun hänen kotinsa on kahden isännän."