"Venäjä — sanotaan — on rajattomien mahdollisuuksien maa, mutta lieköhän kenellekään sattunut sellaista mahdollisuutta kuin minulle.
"Minut — toisen luokan venäläinen kauppias, jonka isä ja esi-isät ovat syntyneet ja eläneet Venäjällä ja olleet Venäjän alamaisia — vangittiin passi ja muut paperit kourassa, teljettiin yhteen saksalaisten sotavankien kanssa ja, aivankuin sotakentällä vangiksi otettu saksalainen, lähetettiin keskusleiriin Barnaulin kaupunkiin Tomskin läänissä. Eivät mitkään vakuuttelut Venäjän alamaisuudesta auttaneet, minä olin saksalaisten luettelossa. Ja pyrkiessäni asioille kaupungissa annettiin minulle sotavankeja varten määrätty lupakirja, jossa oli Barnaulin kaupungin komendantin nimi ja sinetti. Keskusleirissä vietin minä yli kaksi kuukautta, syysk. 14. p:stä marrask. 19. p:ään 1914.
"Vasta marrask. 10. p:n seuduilla minun onnistui taivuttaa Barnaulin kaupungin komendantti tekemään sähköteitse kysely Kanskin kaupunkihallitukselle. Tämä sähkösanomalla vastasi, että Abram Plotkin on hallitukselle henkilökohtaisesti tunnettu, että hän polveutuu Kanskin kihlakunnan Tansowskin volostin talonpojista ja on toisen luokan kauppiaana Kanskissa.
"Tämä vastaus saattoi Barnaulin sotilasviranomaiset pulaan, eivätkä he tienneet mitä tehdä minun kanssani. He päättivät jättää minut siviiliviranomaisten käsiin. Marraskuun 19. p:nä 1914 minut siirrettiin Barnaulin isprawnikan haltuun ja samana päivänä lähetettiin etappikyydillä Tomskiin. Ja sieltä — Narymin aluehan on onneksi samassa kuvernementissa — toimitettiin minut Narymin kaupunkiin, jossa olen ollut jo puolitoista vuotta karkoitetun ominaisuudessa poliisivalvonnan alla.
"Mistä syystä minut tänne lähetettiin ja kenen käskystä — en tähän saakka ole saanut tietooni. Minkäänlaista kuulustelua ei vangittaessa pidetty. Pieninkin kuulustelu olisi selvittänyt, etten minä ole Saksan alamainen. Vangittaessa otettiin passia lukuunottamatta seuraavat asiapaperit: 1) Siperian rautatiehallituksen antama todistus siitä, että minä, Plotkin, toimitin hankintoja tämän rautatien rakennukselle; 2) Itäkiinalaisten rautateitten päällikön apulaisen, ruhtinas Hilkowin antama todistus samasta asiasta; 3) ja 4) kaksi samallaista Itä-Kiinan rautatien insinöörin Levensonin antamaa todistusta; 5) Kanskin sotilasmuonitusaseman päällikön todistus lihan hankinnasta sopimuksen mukaan. — Kaikki nämä asiakirjat olisivat voineet todentaa minun henkilöllisyyteni, vieläpä antaa tietoja minun luotettavaisuudestani.
"Pyydän nöyrimmästi teidän ylhäisyyttänne määräämään asiani tutkittavaksi ja sallimaan minun matkustaa Europan Venäjälle Poltawan kaupunkiin ja asumaan siellä vaikka poliisivalvonnan alla."
Vastausta anomukseensa ei Plotkin tietääkseni koskaan saanut.
Jenisein lääni on kauempana idässä kuin Tomskin kuvernementti, mutta siitä huolimatta piti Plotkin varmuuden vuoksi siirtää varsinaiselle karkoituspaikalle. Tutkimattomat ovat Venäjän viranomaisten aivoitukset joka suhteessa.
Lopetan jo, vaikkakin näitä esimerkkejä voisin luetella loppumattomiin. Sangen kirjava oli Narymin alueen yleisö sodan aikana. Tuskinpa lienee ennen Inkinon kirkonkylän raiteilla kahissut varieteenaisen silkkihame, eikäpä liene karkoitettu santarmiupseeri ennen tallannut Kusjminon pikkuisen kylärähjän kujia. Epäilenpä myös, onko joskus ennen tätä sotaa parooni-eversti tähystellyt kiikarillaan Kolpashewon "mamselleja".
Nyt oli kaikkea. Oli Yrjönritareita, upseereja, kerran vähän aikaa varakuvernööri ja ylioikeuden prokuraattori Galitsiasta sekä kaiken kukkana muutamia santarmikätyreitä. Jälkimäisistä muistan ennen muita erään Siegelberg-nimisen, joka kirjoitteli yhtämittaa anomuksia melkein kaikille ministereille ja luetteli ansioitaan, jotka eivät lainkaan olleet vähäiset, vaikka eivät näkyneet enää auttavan. Mies oli joutunut entisten käskijäinsä auttamattomaan epäsuosioon.