Yhteistoiminta vallitsi myös ruokapuolen alalla. Erinäiset ryhmät, noin 8—12 henkeen, olivat muodostaneet jonkunlaisia "osuusruokaloita" eli "kommuuneja", kuten niitä Narymissa nimitettiin. Näissä tosin syötiin vain päivällinen, mutta muutahan sitä ei juuri ollut varaa syödäkään, ryypättiin teetä paljaan leivän kanssa aamiaiseksi ja illalliseksi. Päivällisen valmistus oli jonkun palkatun henkilön huolena, mutta tuotteitten oston ja hankinnan suoritti aina päivystäjä, jollaisena kunkin ruokailijan oli velvollisuus vuorollaan toimia. Sama päivystäjä toimitti myös "ylöspassaajan" tehtäviä.
Myöhemmin, kun elintarvekysymys alkoi Narymissakin kärjistyä, hinnat suunnattomasti kohosivat ja saanti kohtasi vaikeuksia, laajennettiin toimintaa ja alettiin toimittaa suuria yhteisostoja. Kymmenien, välistä satojenkin virstojen päästä kulettivat yhteisoston lähetit elintarpeita Narymiin, jossa niitä koetettiin myydä valtiollisille karkoitetuille niin kohtuhintaan kuin suinkin mahdollista. Karkoitettujen rajoitetun talousarvion vuoksi oli tällainen yhteistoiminta välttämätön, eivätkä viranomaisetkaan sille panneet esteitä.
Valtiollisten kesken löytyi myöskin apukassa josta sai kerrallaan kolme ruplaa apurahaa, tietysti takaisinmaksuvelvoituksella. Summa tosin ei ollut suuruudella pilattu, mutta parempi sekin hädässä kuin ihan ilman, eikähän valtiollisilla ollut mahdollisuuksia kovin rikkaitten kassojen luomiseen. Useimmiten on ensimäinen apu paras apu ja juuri sen avun antoi valtiollisten kassa vastatulleille, joista useimmat kyllä muutaman ajan kuluttua alkoivat saada avustusta kotipuolestaan.
Harvoin on karkoitetuille työtä tarjolla, sillä viranomaiset eivät salli siirtyä ulommaksi asuma-alueelta, ja itsessään Narymissa ei työpaikkoja löydy. Mutta joskus, varsinkin viime aikoina, erinäisiä lupia myönnettiin, sillä puute alkoi käydä kovin uhkaavaksi, ja silloin taas muodostettiin työkuntia ja painuttiin ikimetsiin halon pilkontaan tai sedripuun pähkinäin keruuseen. "Kommuuni" siis siinäkin, "murehet, riemut jaettiin".
Henkisestä ravinnosta pidettiin myös huolta. Aikojen kuluessa oli karkoitetuille paisunut tavallisen kookas kirjasto, jota innolla käytettiin. Monet paremmassa asemassa olevat aatetoverit olivat sitä muistaneet lahjoituksillaan. Useita arvokkaitakin teoksia kirjastossa löytyi. Allekirjoittaneen Narymissa ollessa lähetti tunnettu venäläinen sosialistiteoretikko G. W. Plehanaw Sveitsistä verrattain suuren kirjakokoelman, samoin saapui tunnetulta taloustieteilijä A. Bogdanowilta parikin sangen kunnioitettavaa lähetystä.
Mutta jo vuonna 1915 alkoivat santarmit tehdä hyvin tiheitä "visiittejä" kirjastoon, joka sitä ennen oli tunnustettu aivan lailliseksi, ja heidän mukaansa hävisi kirjakokoelmista milloin mikin nide. Vaikka täten takavarikoidut kirjat tavallisesti palautettuakin, tuotti santarmien menettely suuria haittoja säännölliselle lainaustoiminnalle. Senpävuoksi karkoitetut ehdottivatkin Narymin kaupungille, että tämä ottaisi kirjaston haltuunsa. Karkoitettujen kirjastokomitea lupasi vielä kirjaston järjestääkin, kaupungin velvollisuus oli vain ottaa haltuunsa valmis laitos ja pitää huolta kirjastonhoitajan palkkaamisesta sekä laitoksen mahdollisesta laajentamisesta. Ainoana ehtona oli, että karkoitetutkin mahdollisimman pienestä maksusta saisivat sitä käyttää. — Sillä keinoin sai Narym ensimäisen kirjastonsa. Ehkäpä se levittää tiedon hedelmiä toistaiseksi vielä ylen karuun ympäristöönsä.
Lukusali oli sentään aivan loppuun saakka karkoitettujen itsensä hallussa. Lukusalilla ei kumminkaan Narymissa ollut aivan samaa merkitystä kuin yleensä muualla. Narymin karkoitetuilla ei nimittäin ollut käytettävänään sellaista huoneustoa, jossa sopisi oleskella lukemistarkoituksessa. Sanomalehdet saapuivat yksityisten karkoitettujen nimiin ja niitä annettiin, samoinkuin ennen kirjoja, lainaksi määräajaksi.
V. 1915 tuli karkoitettujen lukusaliin kuusi suurempaa sanomalehteä ja niitten lisäksi vielä koko joukko muita pienempiä paikallislehtiä eri seuduilta. "Sibirskaja Shisnj" tomskilaisena lehtenä saavutti suurimman lukijakunnan, siinä kun oli tuoreimmat — joskin hiukan niukat — tiedot maailman menosta. "Novoje Vremjaa", joka sekin oli saapuvien lehtien joukossa, lukivat etupäässä "strateegit", jotka kehuivat sen sotatietojen olevan tarkimpia.
Mutta ei yksin sanomalehdillä lukusali ravinnut lainaajiaan. Melkein kaikki huomattavimmat aikakauskirjat y.m. julkaisut olivat myös saatavissa.
Mistäkö rahat näitten monien sanomalehtien ja aikakautisten julkaisujen tilaamiseen?