Tämän kolmannen siperialaisen asuinpaikkani merkitys alkaa vuodelta 1772, vaikka se sai kaupungin oikeudet vasta kymmentä vuotta myöhemmin. Kun rautatietä Siperiaan suunniteltiin, kyseltiin kaupunkien hallinnoilta, haluavatko he saada radan kulkemaan kaupunkiensa kautta. Monet silloin, ymmärtämättä höyryhevon merkitystä, kieltäytyivät saastuttamasta kaupunkiaan mokomilla vehkeillä. Kieltäytyneitten joukossa olivat m.m. Tomsk, joka jo silloin oli sangen kookas kaupunki, ja Kainsk. Tomsk myöhemmin korvasi typeryytensä anomalla ja saamalla haararadan, mutta Kainsk on näihin saakka jäänyt siitä onnesta osattomaksi. Kainskilaiset olivat niin tottuneet siperialaiseen hevoskyytiin, etteivät he isompaan aikaan kyenneet muuta kulkuneuvoa ajattelemaankaan. Kulkihan heidän kaupunkinsa kautta suuri siperialainen valtatie, jolla "troikien" ja "dvoikien" tiu’ut iloisesti soivat; mitäpä heille valtion masinoista.
Näin jäi kaupunki typeryydessään ainoastaan 10 virstan päähän Siperian pääradasta. Vasta nyt, kun samannimisen rautatieaseman ympärille on muodostunut asutus, joka uhkaa voittaa itsensä kaupungin, on virhettä ryhdytty korjaamaan, ja rakennustarpeitten puutteen johdosta viivähtänyt haararadan pökäle allekirjoittaneen lähtöpäivänä vihdoinkin valmistui.
Juuri siitä syystä, että Kainsk aikoinaan jäi syrjään pääradasta, on sen kohtalo ollut sama kuin monen muunkin siperialaisen kaupungin, se ei ole jaksanut kehittyä ja kasvaa. Sen väkiluku ei sentään juuri ole alentunut, vaikkakin kasvu on kovin työläs. Viimeisten kymmenen vuoden kuluessa on lisäys ollut vain noin pari tuhatta henkeä, nousten väkiluku nykyjään 7,000 korville.
Kainsk on tavallista siperialaista kaupunkityyppiä, josta suuretkin kaupungit ainoastaan aivan vähän eroavat. Kadut siinä sentään ovat paljon leveämmät ja suoremmat kuin esim. Tomskin vanhoissa kaupunginosissa. Ja niitä pitkin, kävipä tuuli mistä päin hyvänsä, puhaltaa talvella jäinen viima. Kaupunki nimittäin sijaitsee aavalla arolla, Barabinskin määrättömän aron laiteilla, eikä silmänkantaman matkalla ole ainoatakaan suojaavaa metsätöyrännettä, vuorista tai kukkuloista puhumattakaan. Kaupunki itse vain on jonkunlaisessa keitaassa ja melkein joka talon ikkunan alla kasvaa muutamia yksinäisiä puita, minkä lisäksi kaupungissa vielä on pari puistoa.
Minkäänlaisia nähtävyyksiä ei ole. Talot melkein kauttaaltaan puisia, muutamien liikelaitosten keltaisia tiilitaloja lukuunottamatta. Talojen akkunat suljetaan ulkoapäin kohta pimeän tultua ja kello kuuden ajoissa illalla on liikenne, joka päivälläkään ei ole kovin vilkas, kokonaan kuollut. Kaduilla on olevinaan sähkövalaistus, mutta pienet muutaman kynttilän lamput siellä täällä antavat tyhjille kaduille ehkä vieläkin aavemaisemman näön.
Henkinen elämä on niinikään sangen kituvaa. Kirjasto kaupungissa on, mutta lainaajia ei tahdo löytyä. Tämä onkin varsin käsitettävää, sillä kaupungin väestö polveutuu sellaisista aineksista, joitten lukuhalu ei ole erinomaisen virkeä. Kainskiin on nimittäin ennen vanhaan — eikä niin kovin vanhaankaan, vielä noin puolisentoistakymmentä vuotta takaperin — karkoitettu kaikennäköisiä yhteiskunnalle vaarallisia aineksia Venäjältä. Hevosvarkaat, ryövärit, murhamiehet, kaikenlaiset suurpahantekijät ja veijarit, joita kaupunki- ja maalaisyhteiskunnat ovat kieltäytyneet tunnustamasta jäsenikseen, karkoitettiin hallintoviranomaisten tai itsensä yhteiskuntien toimesta Siperiaan, missä paikalliset viranomaiset, sikäli kuin tällainen aines joutui Tomskin kuvernementtiin, sijoittivat heidät Kainskin ja Marinskin kaupunkeihin. Täällä ovat monet sitten kaikenlaisilla konsteilla keränneet itselleen sievoisen omaisuuden ja elävät nyt mahtavina kaupungin porvareina, joskin komean kuoren alta hyvin helposti pistää esiin entinen rikollinen. — Huomattava osa kaupungin asujamistosta on juutalaisia, sillä Kainsk on yksi niitä harvoja Siperian kaupunkeja, joissa juutalaisilla on asumaoikeus.
Nykyään on kaupungissa nais- ja mieskymnaasi, molemmat aivan viime aikoina saaneet täydellisten kymnaasien oikeudet, sekä esikymnaasi ja muutamia alkeiskouluja, mutta siitä huolimatta ei kaupunki lainkaan kanna koulukaupungin leimaa, opiskelevan nuorison lukumäärä kun toistaiseksi on hyvin vähäinen.
Maanviljelystä Kainskin ympäristössä harjoitetaan sangen vähän, mutta karjanhoidon tuotteista on alue rikas. Sota-aika on kuitenkin tällekin elinkeinolle tehnyt tuntuvaa haittaa, talousaskareet kun enimmäkseen ovat jääneet naisväen hoidettaviksi. Karjaa on runsaasti teurastettu ja teurastetaan edelleen. Liha myydään Europan Venäjälle tai luovutetaan armeijan hankkijoille. Maitotalous on runsaan nautakarjan teurastuksen vuoksi kärsinyt tuntuvasti. Ennen oli juuri Kainsk Länsi-Siperian huomattavimpia voikeskuksia, mutta nyt on tuotanto heikentynyt.
Melkein koko Kainsk tekee kauppoja ja elää voitolla. Kauppaa harjoittamattoman kainskilaisen elämä on vaikea, sillä häntä nylkee jokainen sen kuin kerkeää. Sellaista väestöä sentään on vähän. Tuskinpa juuri muuta kuin puolitoista kymmentä viime aikoina sinne siirrettyä hallinnollisesti karkoitettua ja pienempi määrä pakolaisia sota-alueilta. Työväenluokkaa ei Kainskissa, enempää kuin useimmissa muissakaan Siperian kaupungeissa, ole. Siellähän on talousjärjestelmä vielä aivan toinen kuin Europassa.
Narymin talonpojasta jäi mieleen edullinen muisto. Vaikka hän asuukin liassa, on hän sentään suora, rehellinen ja avulias. Ennen, viinavirran vapaana vyöryessä, on venäjänmaalainen kauppias häntä vetänyt nenästä ja vihdoin vuosikautisesta "kulakkojen" (nyrkkien) ikeestä vapauduttuaan on hän käynyt hiukan umpimieliseksi ja epäileväksi. Mutta karkoitettuja hän ei pelkää, varsinkin valtiollisia pitää hän aivankuin joinakin ylevämpinä olentoina, joitten kanssa hän mielellään keskustelee ja pitää seuraa.