Uskollinen vartija palasi pian senjälkeen ja toi komendantilta tällaisen armottoman vastauksen: "vanki auttakoon häntänsä tainkaltaisissa tapauksissa niinkuin parhaiten taitaa". Samalla lausui vartija syvimmän surunsa ja vilpittömän osan-ottonsa vanki parkaa kohtaan, ja kertoi ja neuvoi ja lohdutteli häntä neljänneksen tuntia. Mutta kun valtionrakennusmestari ei vastannut sanaakaan pertuskamiehen moniin helliin sanoihin, niin vaikeni viimeksi mainittu vihdoin hänkin; kävelihän vaan edestakaisin oven edustalla, tarkastellen silloin tällöin nauloja ja sinettiä.

VIII.

Kaikkialle.

Valtionrakennusmestarin matka vankihuoneesta asuntoonsa oli oikea mestariteos. Vankilan takapihasta mennä puikahti hän avaran liiterin kautta, josta ovi vei myös suoraa päätä läheiselle poikkikadulle. Tässä liiterissä elätettiin esivallan sikoja, jotka nyt ihastuivat vallan erinomaisesti, päästyään ulos kaupunkia katselemaan. Sieltä juoksi pakolainen läheiseen leipurintaloon, joka ennen vanhaan oli ollut yhtenä kadun toisella laidalla olevan talon kanssa. Hannu Halle tiesi kyllä, että talojen jaon jälkeen oli katua vastaan kyllä rakennettu muuri, mutta tiesi myös, että muurin yläosaan oli jätetty vähäinen aukko kulkuyhdistystä varten. Yks kaks oli Halle juossut portaita ylös ja tullut aukolle, jonka leipuri oli sullonut jauhosäkkejä täyteen. Mutta ei mikään ollut Hannulle helpompaa kuin sysätä säkit alas, ja tuskin oli kuudes säkki pakahtunut katua vastaan, niin oli valtionrakennusmestari jo loikannut kadun poikki komendantin taloon, josta toinen portti antoi toiselle kadulle, juuri sille, missä kova onni oli kohdannut Pretzelin patoja. Taas vastuksia. Sanotun portin kohdalle oli komendantti rakennuttanut hanhikoppelin, jossa hänellä oli näitä siveitä ja säveitä lintuja kolmisenkymmentä, hän kun kävi laveata hanhi- ja höyhenkauppaa. Onneksi ei ollut koppeli kovin lujatekoista laatua. Ohut lautaseinä antoi perää kaikille tahoille, ja valtionrakennusmestari oli jo kauniisti kotonansa, ennenkuin hanhet kaakatuksillaan ja räpytyksillään ennättivät julkilausua ilonsa siitä, että saivat ehdoltansa nauttia suloista vapautta.

Tän-aamuiset suuret tapaukset olivat kyllä kokonaan vetäneet ihmisten mielet puoleensa, niin että tuskin muuta osattiin ajatellakaan kuin jalon Hannu Hallen vangitsemista ja ruhtinaan kuriiria ja raatihuoneessa rikki revittyä valtiollista asiakirjaa, mutta eihän voinut sittenkään jäädä kokonaan huomaamatta se merkillinen seikka, että arvoisan raadin siat, näkyvä L reidessään, olivat hajaantuneet ympäri kaupungin, eikä sekään, että toisella kadulla oli ilma aivan sakeanaan jauhopölystä, eikä sekään, että komendantin hanhiparvet kaakattaen lentelivät yli kupujen ja kattoin. Mistä nämä ihmeelliset seikat yht'aikaa eri haaroilta? Sitä ei voinut ymmärtää yksikään. Muutamat politikan miehet arvelivat, että vangitun valtionrakennusmestarin liittolaiset aikovat panna toimeen yleisen kapinan. Kaupunginkirjuri Mucker se yksinään viittaili sinne päin, että ellei hän itse olisi omin käsin sinetillä lukinnut ja naulannut Hannu Hailea lujasti vankikomeroon, niin saattaisi hän taaskin luulla juuri häntä kaiken tuon pahan aikaansaajaksi, koska siat ja jauhosäkit ja hanhet olivat yleisön sekaan syösseet.

Enimmin piti ihmisten mieliä kumminkin vireillä se suuri isänmaan kysymys, varsinkin odotettu juhlallinen mestaus. Kaikki muut asiat jäivät syrjäseikoiksi. Ja ylimmilleen nousi jännitys, kun jo seuraavana aamuna Luchsensteinin ruhtinaan kuriiri kiiti täyttä laukkaa kaupunkiin, uusi kirjelmä mukanaan. Raatikello samassa soimaan. Vaipat hartioillaan ja miekat vyöllään kiiruhtivat pormestarit ja raatiherrat ylimääräiseen istuntoon. Syvämietteisyys ja vakavuus asui heidän kasvoillansa. Kansaa riensi laumottain raatihuoneen torille, ja kaksinkertaiseksi kasvoi uteliaitten joukko, kun Luchsensteinin ruhtinaan vaunutkin saapuivat, tietysti vankia noutamaan.

Istunto alkoi. Pormestari asetti silmälasit nenälleen;, mursi suuren ruhtinaallisen sinetin ja rupesi lukemaan kuuluvalla äänellä:

"Me Nikodemus, Luchsensteinin ruhtinas, Krähenburgin kreivi y.m., y.m. viisaille pormestareille ja raadille Lalenburgin kaupungissa ja republikassa meidän armollisen tervehdyksemme ynnä hyvän suosiomme kanssa. Sittenkuin se kirjoitus kuin meiltä teidän tykönne oli lähetetty, on, sen pahempi, kadotetuxi tullut, jonka sisälläpito oli kuin seuraa: 'Koska yxi teidän uskollisia kansalaisianne, joka Hannu Hallexi kutsutaan, on yhdelle meidän hovijäägäreistämme ilmoittanut, että jokainen koira voisi häneltä ylöskasvatetuxi tulla kuin myös puhumaan opetettaa, ja me tämän suurella mielihyvällä olemme kuulla saaneet, niin tahdomme me hänen sanastansa kiinni ottaa, ynnä että ei mikään hinta tule meiltä liian kalliina pidetyxi, jos hän meidän henkikoirallemme, nimeltä Fidele, inhimillisen puhelahjan tykösaattaa taitaa, joka sille, yllämainitulle koirallemme, kyllä vaikeata olla mahtaa, vaikka se tosin täydellisesti saxankieltä ymmärtää ja vähän myös franskaa ja italiankieltä, kumminkin niin, ett'ei se vielä itse niitä puhua taida, jonka tähden me usein mainitun Hannu Hallen tahdomme nimittää meidän hofrodixemme ja ulosmäärätä hänelle tuhannen guldenia hänen ensimmäisexi ylöspanoxensa ja vielä edespitäin, että hän myöhemmin voi päästä meidän printziemme ylöskasvattajaxi, niin kohta kuin he senkaltaisen sopivan iän saavuttaneet ovat, niin kehoitamme teitä tätä meidän hofrodiamme viipymättä meidän tykömme lähettämään, niinkuin meidän armollinen tahtomme on".

Ilmeinen ällistys valtasi nyt hyvin-arvoisan raadin. Ei ainoatakaan löytynyt, kaupunginkirjurista ja ensimmäisestä raatiherrasta ruveten hamaan vahtimestariin salin ovella, jonka suu ei olisi pysynyt auki vielä kaksi minuttia sen perästä kuin ei enää mitään ollut kuultavana. Itse hallitsevalta pormestariltakin, sittenkuin hän oli laskenut kirjeen eteensä ja silmälasit sen päälle, jäi suu kotvaseksi auki ja silmät tuijottamaan ylös tyhjään avaruuteen.

Muutamat rupesivat sitten ihmettelemään, että mitenkä se hänen korkeutensa koira jo on oppinut ymmärtämään kolmea kieltä; toisia kummastutti Hannu Hallen tähän saakka niin salassa pysynyt taito opettaa elukoita puhumaan ihmisen tavalla; ja vielä toiset tutkistelivat kunnioituksella niitä korkeita arvoja ja virkoja, joihin valtionrakennusmestari vielä oli kohoava, hän, josta vast'ikään oli luultu kaikkea muuta kuin sellaista; ja vielä toiset pelkäsivät ja vapisivat tuon suuren miehen kostoa, hänen, joka hirsipuun nenästä oli kohonnut valta-istuimen juureen: nythän oli Lalenburgin kaupunki ja tasavalta kokonaan hänen mielivallassansa. Hämmästyksen hiljaisuus muuttui äkkiä ankaraksi huudoksi, jossa jokainen tahtoi ennen muita saada puheenvuoron, lausuaksensa pöytäkirjaan, että hän oli eilispäivän istunnossa pannut ankaran protestin valtionrakennusmestarin vangitsemista vastaan. Noloin kaikista oli kaupunginkirjuri Mucker. Sillä välin kuin muut koettivat ylenpalttisesti ylistellä Hannu Hallen erinomaisia avuja ja kuntoa, nimitellen häntä hänen isäinsä kaupungin ylpeydeksi ja kauniimmaksi koristukseksi; sillä välin kuin muut laskivat ja luettelivat, mitä kaikkea hyvää, niin ruoan kuin juomankin puolta, he edellisenä iltana olivat ristikon-aukon lävitse hänelle pistäneet, sillä välin pureskeli Mucker häpeissään sulkaansa, miettien, miten päästä sovintoon verivihollisensa kanssa.