Orpana viittaili kumminkin varsin ymmärrettävällä tavalla, ett'ei herra Piphan sentään olisi niin kovin pahakseen ottanut valtionrakennusmestarin leväperäisyyttä, jollei kaupunginkirjuri Mucker, kiero mies, olisi jumalattomilla huomautuksillaan yllyttänyt hänen vihaansa. Herra Mucker näkyi nimittäin itsekin pitävän hyvää silmää Rosinaan ja hänen aarteihinsa. Sitä paitsi ei Mucker suinkaan ollut Hannu Hallen parhaimpia ystäviä. Ja siihen oli syynä se, että kun Mucker, nykyistä virkaansa hakiessaan, oli juuri lähtemäisillään korkea-arvoisten maistratin herrain luokse kumarrusmatkalle, oli Hannu sanonut tahtovansa pyyhkäistä Muckerin kasvoilta muutaman mustepilkun, mutta sen sijaan noennutkin ne aivan armottomasti. Ja Mucker oli mies, joka ei voinut tuollaista poikamaista kujetta unohtaa, ei ikipitkinä päivinä. Ei hän sanoja turhaan tuhlannut, mutta sitä enemmän oli hänellä hampaan kolossa. Puhuessaan ei hänellä ollut tapana katsoa ketään silmiin; hän myhäili vain mehevästi, kun puhua olisi pitänyt. Oli hän myös hieman ylpeä pulskasta vartalostaan ja kehaisi usein koreata käsialaansa, jonka kaltaista ei muka ollut yhdelläkään kirjailijalla koko Europassa.

Hannu Halle sai vielä samana päivänä kuulla, mitä kaikkea hänen eilinen hyökkäyksensä Pretzelin patavarastoon oli aikaan saanut. Saipa hän kuulla senkin, että Mucker pitää juuri häntä eikä ketään muuta kaiken tuon melun ja pauhinan syynä. Mucker oli nimittäin, saatuaan tapauksesta tiedon, heti kohta omassa personassaan lähtenyt asiapaikalle tutkimaan ja tarkastamaan. Ensimmäiset padan palaset oli hän löytänyt valtionrakennusmestarin talon kohdalla ja niitten joukossa myös perlamuttinapin, juuri sellaisen kuin Hannu Halle käytti. Nämä seikat ja hänen poissa-olonsa kihlajaisista olivat Muckerin mieiestä merkillisessä yhteydessä keskenään. Huhuttiinpa jo sellaistakin, että Mucker aikoo nostaa raadin edessä varsinaisen kanteen Hannu Hailea vastaan ei ainoastaan yleisen maanrauhan häiritsemisestä, vaan myöskin ruiskujen lähettämisen viivyttämisestä. Mutta valtionrakennusmestari, mies rohkea ja pelvoton, antoi palttua kaikille näille uhkauksille. Ja vaikka kaupunginkirjurin puolelle kallistuivatkin ensinnä kamreeri Piphan, toiseksi oltermanni Pretzel, joka vaati runsasta vahingon korvausta, sitten koko pappilan väki, joka oli rummuttanut tuon kovan onnen kahvijutun ympäri kaupunkia, ja sitten vielä monet muut, niin luotti Hannu Halle onneensa kuin Caesar ja kaunopuheliaisuuteensa kuin Ciceroni. Ja sillä välin pani hän itsekin kiireimmiten kuteille salaliiton, elleihän juuri itse Muckeria, niin ainakin Muckerin pitkää perukkipalmikkoa vastaan, jota mies kehui pisimmäksi koko kaupungissa ja jonka puolesta hän oli kovin ylpeä, vaikka Lalenburgissa oli jo ammoisista ajoista vallinnut sellainen tapa, että kaupunginkirjurin niin kuin pormestarinkin oli velvollisuus virassa ja ammatissa pitää vain tavallista suortuvaperukkia. Tuo palmikko oli jo kauvan aikaa ollut monen rehellisen kansalaisen silmätikkuna, ja muutamat isänmaan parasta harrastavaiset teurastajat olivat jo kerran vannoneetkin hakkaavansa sen poikki, nimittäin sen palmikon.

Huhu tästä salaliitosta levisi kulovalkeana yli koko kaupungin, sillä kaikki, mitä Lalenburgissa, jopa tasavallan salaisessa raadin neuvottelussakin tapahtui, levisi joka kerta kaikkein suurimpana salaisuutena ensin suusta korvaan ja sitten korvasta suuhun, kunnes kaikki tiesivät koko asian, niin mies- kuin naisväkikin. Tämä kaikki oli vallan mukavaa, ja siten säästyi kansalaisilta paljo rahaa, kun ei näet tarvinnut tilailla sanomalehtiä.

Kumpikin puolue varustelihe nyt ja värväili innokkaasti liittolaisia tuleville valtiopäiville. Senkaltaisia ei pidetty kuin kerran viikossa. Ja kun hallituksen jäsenet, istunnon jälkeen, olivat hajaantuneet kukin kotiansa, silloin hallitsi Lalenburg, tasavalloista paras, itse itseänsä, muitta mutkitta, sillä toinen pormestari myöskenteli viikon varrella kahvia ja mauksia, toinen valmisteli nauhoja, kamreeri hoiti viinianniskelua, yksi raatiherroista laittoi makkaroita, toinen paistoi sämpylöitä j.n.e. Jokainen oli omassa itsessään vakuutettu siitä, että tämä tällainen menettely se edistää valtakunnan aineellista vaurastumista paljoa varmemmin kuin kaikki nuo moninaiset protokollat ja suplikit kanslioissa ja raastuvissa.

VI.

Kaikkialle.

Jo valkeni se suuri päivä, jolloin valtakunnan turmiollinen tila oli otettava keskustelun alaiseksi, ja olivathan viime viikon tapaukset tosiaankin olleet sitä laatua, ett'ei Lalenburgissa moisia ennen oltu kuultu eikä nähty. Hannu Halle puolestaan ei ollut sillä välin istunut ristissä käsin hänkään. Hän oli tehnyt visittinsä kaikkien kaupungin kaunotarten luona ja vakuuttanut kunniasanallaan, että hän oli juuri heidän alttarilleen uhrannut kamreerin Rosinan. Ja kiitolliset kaunottaret saivat ensin mammansa ja mammat aviomiehensä ja nämä taas ystävänsä raadissa asettumaan sotakannalle tuota kaupunginkirjurin kerrassaan sopimatonta palmikkoa vastaan. Jokainen odotteli pelvolla ja vavistuksella, mitä nyt tuleva oli. Tuskin oli raatihuoneen kello kutsumuksensa kumauttanut, niin jo olivat kaikki lalenburgilaiset ja lalenburgittaret hengessänsä raastuvassa, nimittäin ne, jotka eivät virkansa ja ammattinsa nojalla päässeet sisään. Suuri osa käsityöläisistä jätti työhuoneensa, sepiltä jäi ahjot kylmilleen, mylläreiltä myllyt kolisemaan omin päinsä, kankurit antoivat palttua kangaspuilleen; — kaikki riensivät raatihuoneen torille odottamaan sitä silmänräpäystä, jolloin viisaat raatiherrat, avaroissa viitoissaan ja miekat sivullansa, astuvat alas raastuvan korkeita portaita ja lähimmille tuttavilleen ilmoittavat, mihin tuloksiin istunnossa on tultu.

Raati oli kokoontunut miehissä. Ensi alussa katselivat kaikki vuoroin toista, vuoroin toista puolueenjohtajaa, varsinkin kaupunginkirjuria, jonka edessä pöydällä oli pari savipadan palasta ja perlamuttinappi.

Ensin ratkaistiin muutamat juoksevat asiat, mutta sitten pyysi kuin pyysikin Mucker puheenvuoroa ja aloitti syytöspuheensa.

— Mistä pitää minun saada sanoja, — lausui hän, — kyllin voimakkaita, edespitääkseni kaiken sen turmion ja pahennuksen kuin yksi meidän kansalaisistamme on tasavallan ylitse tuoda tahtonut kuin myös tuonut? Hamasta siitä asti kuin Rooma ja Lalenburg perustetuiksi tulit, on ihmisiä ylenpalttisesti elänyt, mutta ei yhdeltäkään ihmiseltä ole vielä niin lyhykäisen ajan sisässä ja niin äärettömällä alalla matkaansaatettu niin paljo hävityksen kauhistusta kuin Hannu Haileita. Jaa, minä olen uloslausunut hänen nimensä, o isänmaan isät, sillä jo piskuiset pojatkin kaduilla ja kujilla tietävät, että juuri hän on kaiken pahan alkujuuri tässä tasavallassa. Eli kuinkasta? Onko sitä huonetta, jolla ei olisi syytä hänen päällensä kantaa? Missä ikinä salaisuudet ilmisaatettiin, siellä Hannu Halle sen teki. Ketä ikinä on paneteltu tai kenen hyvää nimeä solvattu, on Hannu Halle siihen hänen myötävaikutuksensa lainannut. Missä ikinä aviopuolisot riitelit, siellä Halle heidän keskellensä kylvi eripuraisuuden siemenen. Missä ikinä joku aivoitus tyhjäksi raukesi, siellä Hannu Hallen tomppelimaisuus sen matkaansaattoi. Ja missä ikinä yksi kihlaus purjetuksi tuli, siellä Hannu Halle hänensä oli väliin asettanut. Sanalla sanoden: hän on yksi turmion lapsi, pistää nenänsä joka paikkaan, tahtoo kaikki tietää ja kaikki tehdä ja kaikki parantaa, ja sen kautta syntyy yli koko valtakunnan ainoastaan hävitystä ja sekamelskaa.