Upsieri tahtoi vielä sanoa jotakin vastaan; mutta Vincent poisti kaiken tämän muuttumattomalla vakavuudella, ja viimein ei hänellä ollut muuta neuvoa, kuin kutsua tykönsä kaleri-seppä, ja hänen ynnä papin kanssa mennä siihen kaleriin, johon Leonardo oli kahleistaan taottu kiini.
"Leonardo, sinä pääset vapaaksi!" huusi Vincent häntä vastaan. "Muutama tässä on joka tahtoo astua siaasi!"
Vanki raukka ei uskonut korviansa; niinkuin olisi hän kadottanut järkensä, silmäsi hän äänetöinnä ja hämmentynynnä tulevia. Kun nyt kuitenkin seppä upsierin käskyn mukaan löi kahleet irti hänen päältään ja nämät roiskaen putoivat alas kannelle ja hän tunsi itsensä vapaaksi ja irtaiseksi, lankesi hän polvillensa ja itki kuin lapsi autuallisesta ilosta.
Mutta tämä ilo muuttui kohta katkeraksi, kun hän suureksi hämmästykseksensä näki papin antavan esiin kätensä ja jalkansa, ja sepän rupeevan takomaan kahleita niihin.
"Jumalan tähden!" huudahti Leonardo, "te itse, kunnioitettava herra? Ei ikänä! Vaikka vapaus tekee minun niin sanomattoman onnelliseksi, en kuitenkaan tahdo tällä ehdolla sitä ostaa. Seppä, pane kahleet päälleni!"
"Ei niin, jalo nuori ystäväni!" vastasi Vincent iloisesti hymyillen, niinkuin olisi menemässä suureen iloon. "Minulle ovat kyllä nämät kahleet huokeammat kuin sinulla. Minä olen yksinolevainen mailmassa, ja sen toimituksen, johon Jumala on minun määrännyt, voin tässä helpommasti täyttää kuin muualla."
"Hyväntahtoinen, ylevämielinen mies!" jatkoi Leonardo, "mikä voi teitä pakottaa tämmöiseen luopumiseen?"
"Kiitollinen rakkaus Herraasi kohtaan, jonka palveluksessa minä olen!" vastasi Vincent. "Ja jos mä voisinki kymmenesti kärsiä ja kuolla sinun edestäsi, niin ei se olisi vähääkään, ei mitään sitä vastaan kuin Herramme Kristus minun edestäni on ristissänsä kärsinyt. Älä viivy, Leonardo, joudu, joudu vaimosi ja lapsiesi tykö! Jumala siunatkoon sinua ja sinun kätesi työtä!"
Kauvan seisoi Leonardo epäillen ja arvellen mitä hänen oli tekeminen. Mutta kun hän näki tuon itsensä altiiksi antavan ihmisrakkauden Vincentin onnellisissa silmissä, sai hän voimaa ottamaan vastaan uhrin, jonka kautta tunsi itsensä ajaksi ja ijankaikkisuudeksi olevan Herran ja Vapahtajan omaksi lunastetun. Hän syleili papin polvia, suuteli hänen kättänsä kovasti nyyhkien, ja sanoen: "Tuolla ylhäällä autuain kirjossa saatte, jos ei Jumala minua hylkää, lukea myös minunkin nimeni!" nousi hän ylös ja kiirehti sieltä pois.
Haluatko, lukia, kuvailemaa kuinka Leonardo mökissä jälleen tapasi sairaan Sabinan ja hänen nälkäiset lapsensa? Et! mutta jos tiedät, että Leonardo vaimonsa jalkain juuressa kuuli anteeksi-antamisen sanat, väsymättömän työ-ahkeruutensa kautta pelasti vaimonsa ja lapsensa häviöstä, ja koko elämänsä ajan vaelsi Jumalan pelossa, niin tiedät kyllä.