"Mitä sanot?" huudahti isä, kuitenkin enemmin kipeän hämmästyksen äänellä, kuin nuhdellen. "Luuletko, poikani, sinun niin sopivan muille antaa miehen ja isän pyhät velvollisuudet, jotka Jumala on sinulle pannut? Onko ainoastan hätätilassa omiasi varjeleminen tämä velvollisuutesi? Eikö sinun pikemmin tule olla uskollinen isäntä ja talosi voimassa pitäjä? Eikö sinun tule ottaa vaimosi huolesta osa päällesi, ja olla saapuvilla työllä ja neuvolla huoneessasi ja ruveta isannuuteen? Puhut turvasta? Taitaako siis rosvoja ja murhajia taikka metsän petoja tänne tulla, joita vasten vaimosi ja lapsesi turvaa tarvitsevat? Mutta totta puhut, poikani; tarvitsemme kaikki turvaa, vaan toisella lailla kuin sinä arvelet. Tarkoitan turvaa taivaalliselta Isältämme, joka pitää kaikkivaltiaan kätensä suojellen kotielämän ylitse; mutta hyvä kuitenkin on, kuin isäntä on perheensä luona auttaen heitä rukoilemaan ja kiittämään häntä."
"En tiedä," sanoi Leonardo synkeämielisesti, "miksikä tänä päivänä näette niin erinomaisen paljon nuhdeltavaa minussa."
"O, ei ainoastaan tänä päivänä," keskeytti ukko äkisti. "Jo kahtena vuonna olen nähnyt käytöksesi olevan nuhteen alaisen; mutta en ole mitään virkkonut sen tähden että — jaa, miks'en tuota voi tunnustaa, sen tähden ett'ei ollut minulla sydäntä sihen. Jos sanon sinulle, että hyvä Jumala on uskonut sinulle kolme lasta, joidenka kasvatus sinun tulee täyttää, niin täytyy minun myös uskoa sinun olevan kelvollisen niitä kasvattamaan. Mutta isän-isänkään ei sovi sanoa isälle, mitä hänen tulee tehdä lapsiensa tähden, sillä se pakottaa hänen katkeraan visseyteen, että poikansa ei ole isäksi kelvollinen!"
"Isä!" huudahti Leonardo tuimasti ja uhkaavalla äänellä, "tiedätte minun voivan paljon kärsiä teiltä; mutta teidän pitää myös tietää, mitä isännän-oikeuteeni kuuluu."
"Niin kyllä, sen tiedän aivan hyvin," vastasi ukko äkisti, kuitenkin rauhallisesti ja vakavasti. "Isännän-oikeutesi on siinä, että voit jälleen hävittää talosi, kun lystäät. En kuitenkaan tarkoita tätä puusalvosta, vaan perhettäsi. Käsissäsi on monta keinoa talosi varallisuuden hävittämiseen, vaimosi murhekuolemaan saattamiseen ja lastesi hengellisen ja ruumiillisen kadotuksen tielle johdattamiseen, vanhan isän viimeisen elämän ajan sulaan murheesen ja harmiin muuttamiseen, niin että hänen surulla täytyy hautaansa astua. Tämä on isännän-oikeutesi, ja tahdotko sitä käyttää, niin en tiedä maan päällä ketään, joka sinua siitä voisi estää!"
Vanhus puhui nämät sanat sydämmestä surkuttelevalla äänellä ja nähtävästi silmänsä vettyivät. Liikutustaan salatakseen otti hän pienen tytön syliinsä, pyyhki hänen ruskeat käherä-hiuksensa otsalta ja suuteli häntä; molemmat pojat seisoivat molemmin puolin häntä ja katselivat surullisella kummastuksella milloin isää, milloin isän-isää, sillä voivat hyvin ymmärtää kaiken ei niin olevan, kuin pitäisi.
Leonardo tuijotti eteensä synkeällä katsannolla ja lykkäsi nurjalla mielin tyköään pilkkuisen koiran, joka hyväillen lähestyi häntä, epäilemättä sotivat hyvä ja paha henki toistensa kanssa hänen sielussaan ja ensisti näytti niinkuin paha-henki saisi voiton. Leonardo astui epätasaisesti edestakaisin, otti pyssyn olaltaan, ripusti sen puun oksalle, seisahtui sitten äkkiä ja sanoi: "Isä, sano mikä minussa teitä oikeammastansa pahastuttaa?"
"Se minua pahastuttua, ettäs olet luopunut ensimäisestä rakkaudestasi," vastasi ukko Raamatun sanoilla, jonka näkyi varsin hyvin tunteman. "Mitä ovat vaimo ja lapset sinulle tehneet, ettäs olet niistä niin huolimatoin? Mitä on Jumala taivaassa sinulle tehnyt, että niin rikot niitä pyhiä käskyjä, joita hän on sydämmeesi kirjoittanut?"
"Olette liian kova minua vastaan!" vastasi Leonardo synkeä-mielisesti. "Mitä minä siis teen! Onko metsästäminen niin rangaistuksen alaista ja syntistä?"
"Se on siinä, missä tiloissa se tapahtuu," vastasi ukko entistä leppeämmällä äänellä. "Metsästys ei ole sinun virkasi, mutta jos jolloin kulloin harjoitat sitä, niin ei siitä ole mitään, mutta tuo ajelehtaminen on muuttunut himoksi sinussa; sinä laimin lyöt sen vuoksi oman työsi, ja annat palvelijasi mielivaltaisesti sitä toimittaa. Usein et tule kotiin öinä eikä päivinä, et huoli vaimosta ja lapsista, jotka ikävöitsevät sinua; ja tullessasi et tuota rauhaa taloosi, vaan olet nirppaana, tytymätöinnä, suuttununna, eikä kukaan voi tehdä sinun mieltäsi myöten. Häirität sen kautta siveän ja uskollisen Sabinan rauhan; oudostut omille lapsillesi ja hukkaat heidän rakkautensa ja luottamuksensa sinuun. Sanalla sanoen, joutaviin mitättömiin huvituksiisi unhotat miehen ja isän, sekä isännän velvollisuudet; ja josko," pitkitti ukko suru-mielisellä äänellä, "omista lapsistasi olet kokenut, kuinka autuaallista vanhempain ilo lapsistansa on, niin saatan myös lisätä, ettäs unhotat pojan velvollisuudet, etkä ajattele, kuinka kovalta ja katkeralta minusta tuntuu nähdä sinun vaeltavasi tietä, joka ei suinkaan ole hyvä."