"Kuulehan sitten, Baba Abdallah", jatkoi kalifi, "sinun käytöksesi eilen hämmästytti minua suuresti, ja sen vuoksi kutsuin sinut luokseni saadakseni kuulla syyn siihen."
Baba Abdallah heittäytyi kalifin eteen maahan ja sanoi:
"Herra, kun olet kuullut kertomukseni, niin huomaat itsekin, että ansaitsisin vielä paljoa suuremmankin rangaistuksen. Olen syntynyt Bagdadissa, ja vanhempani kuolivat molemmat melkein yhtä aikaa jättäen minulle vähäisen omaisuuden. Olin silloin varsin nuori, mutta hoidin omaisuuttani huolellisesti ja kulutin aikani työssä ja ahkeruudessa. Täten tulin lopulta niin varakkaaksi, että omistin kahdeksankymmentä kamelia, jotka vuokrasin kauppiaille ja voitin siten joka vuosi suuria summia.
"Eräänä päivänä, palatessani kotiin Bassrahista kamelieni kanssa ja antaessani niiden levätä hetken aikaa, tuli eräs dervishi luokseni ja istahti viereeni. Kysyin häneltä, mistä hän tuli ja minne hän meni. Hän teki myös minulle samat kysymykset ja kun molemmin puolin olimme tyydyttäneet uteliaisuutemme, jaoimme eväsvarat keskenämme ja söimme yhteisen aterian.
"Aterian aikana me juttelimme aluksi aivan välinpitämättömistä asioista. Mutta vihdoin dervishi kertoi aivan lähellä lepopaikkaamme olevan suuren suunnattoman aarteen kätkettynä. Vaikkapa ottaisin sieltä niin paljon kultaa ja jalokiviä kuin kamelini ikänä jaksaisivat kantaa, niin sitä tuskin saattaisi huomata.
"Tämä uutinen ilahdutti minua siinä määrin, että tuskin saatoin hillitä itseäni. Vaikka olinkin varakas, niin halusin tulla vieläkin rikkaammaksi. Minä heittäydyin siis dervishin kaulaan ja sanoin hänelle:
"'Rakas dervishi, näenhän, ettet sinä pane mitään arvoa tämän maailman tavaroihin, mitä tuo tieto sinua siis hyödyttää! Sinä olet yksin, etkä voi suuria mukanasi viedä. Näytä siis minulle, missä tuo aarre on, niin sälytän nuo kalleudet kamelieni selkään ja lahjoitan yhden niistä sinulle palkaksi ystävyydestäsi ja avuliaisuudestasi.'
Lahjoitan sinulle yhden kameleistani.
Lahjoitan sinulle yhden kameleistani.
"Se oli tosiaankin huono ehdotus minun puoleltani, mutta kitsauden pahahenki oli mennyt sydämeeni ja luulin hyvinkin paljon antavani luvatessani hänelle yhden kameleistani. Sitä vastoin muut seitsemänkymmentäyhdeksän kamelia eivät mielestäni olleet minkään arvoisia tuon yhden rinnalla.
"Dervishi, joka huomasi kitsauteni ja voitonhaluni, ei suuttunut minuun, vaan sanoi: