Kun kuningas Agib heräsi, nousi hän iloisesti ylös ja alkoi kaivaa maata jalkojensa alla. Hän löysikin jousen, ampui sillä ritarin mereen ja hautasi hänen hevosensa maahan. Meri alkoi nyt myrskytä ja kohosi yhä korkeammalle, kunnes se ulottui aina temppeliin asti. Hetken kuluttua ilmestyi vene, joka suuntasi kulkunsa suoraan temppeliä kohti. Veneessä souti vaskinen mies. Kuningas Agib astui veneeseen ja yhdeksän päivää mies kuljetti häntä veneessään yhtä mittaa, kunnes taivaanrannassa kohosi vuoria ja maita. Kuningas Agib ihastui suuresti nähdessään maata edessänsä, ja unohtaen kaikki varoitukset hän kiitti Jumalaa pelastuksestansa. Mutta samassa vene kaatui kumoon ja vajosi mereen.
Vaskinen mies kuljetti kuningas Agibia.
Vaskinen mies kuljetti kuningas Agibia.
Kuningas Agib ui koko päivän, aina iltaan saakka. Kun yö lähestyi, oli hän niin väsynyt, ettei hän jaksanut enää käsivarsiaan liikuttaa ja valmistui kuolemaan. Mutta kova myrsky nousi äkkiä, jättiläisaalto syöksyi häntä kohti ja kuljetti hänet maihin. Päästyään rantaan hän kuivasi vaatteensa ja paneutui maata. Aamun valjetessa hän läksi tarkastelemaan ympärilleen. Hän oli tullut saareen, joka kohosi keskeltä suurta merta. Mutta se oli viljava ja kaunis ja puut olivat täynnä hedelmiä. Kuljeskeltuaan kaiken päivää saarellaan hän huomasi laivan lähestyvän mereltä. Hän kiipesi puuhun, piiloutui sen latvan alle ja näki että laivasta nousi maalle kymmenen orjaa, jotka kantoivat käsissään koreja ja lapioita. Keskellä saarta he kaivoivat maata, kunnes luukku tuli näkyviin. He palasivat takaisin laivaan ja toivat sieltä ruokavaroja, mattoja, peittoja, tyynyjä, kaikkea mitä taloudessa voidaan tarvita ja kantoivat kaikki luolaan. Lopuksi he saattoivat maahan vanhan, harmaahapsisen miehen, joka talutti kädestä nuorukaista. Hän oli hento ja kaunis, kuin lehtiin puhjennut oksa.
Vanhus talutti kädestä nuorukaista.
Vanhus talutti kädestä nuorukaista.
He laskeutuivat kaikki alas luolaan ja olivat siellä kolmatta tuntia. Sitten vanhus palasi takaisin orjien kanssa, mutta nuorukainen ei ollut heidän seurassaan. He lapioivat mullan jälleen paikoilleen, tasoittivat maan ja palasivat laivaan. Pian laiva katosi taas näkyvistä.
Kuningas Agib kiipesi puuhun.
Kuningas Agib kiipesi puuhun.
Kuningas Agib laskeutui nyt alas puusta ja astui sille paikalle, missä orjat olivat maata kaivaneet. Hän poisti mullan luukulta ja avasi sen. Portaat johtivat alas sievään huoneeseen, jossa nuorukainen istui pehmeällä sohvalla. Kun hän näki kuningas Agibin edessänsä, niin hän kauhistui ja muuttui kalman kalpeaksi.
Mutta kuningas Agib rauhoitti häntä.
"Älä pelkää", sanoi hän nuorukaiselle, "minä olen ihminen samoin kuin sinäkin. Minä näin miten sinut saatettiin tänne ja minun kävi sinua sääli. Sano, miksi sinut on tänne elävältä haudattu?"
Kun nuorukainen huomasi, ettei hänellä ollut syytä pelätä kuningas Agibia, tuli hän iloiseksi ja sanoi: