Ali Baba ei heti laskeutunut maahan puusta.
"Voisihan olla", ajatteli hän itseksensä, "että rosvot olisivat unohtaneet jotakin ja palaisivat takaisin."
Mutta kun tomupilvikin heidän jäljestänsä oli kadonnut, laskeutui hän varovaisesti alas. Hän lähestyi kallioseinää, sillä hänen mielensä teki koettaa, tokkopa hänkin saisi tuon kivioven avautumaan lausumalla samat sanat kuin päällikkökin. Ja tuskin hän oli ne sanonut, niin ovi lennähti selkoselällensä.
Sesam, avaudu!
Sesam, avaudu!
Ali Baba oli luullut tulevansa pilkkopimeään luolaan, mutta niinpä ei ollutkaan. Suureksi ihmeekseen hän näki edessään korkean, valoisan holvin, jonne valoa ylhäältä virtasi. Se oli täynnänsä kallista tavaraa, silkkikankaita, mattoja ja kultaompeluksia, vieläpä hopea- ja kultarahaa suurissa kasoissa sekä nahkasäkeissä ja kukkaroissa.
Holvi oli täynnä hopea- ja kultarahaa.
Holvi oli täynnä hopea- ja kultarahaa.
Ali Baba ei miettinyt kauan mitä tehdä. Hän astui holviin, ja ovi sulkeutui heti hänen jälkeensä. Se ei häntä kuitenkaan huolestuttanut, sillä tiesihän hän miten saada se jälleen avautumaan. Hän keräsi sitten säkkeihin niin paljon kultarahaa kuin hän ja hänen aasinsa suinkin jaksoivat kuljettaa ja läksi jälleen ulos. Aasinsa hän löysi jonkun matkan päässä luolasta, sälytti kultarahat niiden selkään ja peitti ne risuilla, jottei kukaan voisi epäillä millaisia kuormia hän kuljetti. Sitten hän palasi jälleen kaupunkiin.
Tultuaan kotiin hän ajoi aasit pihalle ja sulki portin visusti jälkeensä. Sitten hän kantoi säkit taloonsa ja näytti niitä vaimollensa.
Kun vaimo näki mitä säkit sisälsivät, luuli hän Ali Baban varastaneen ne ja aikoi juuri ruveta moittimaan häntä. Mutta Ali Baba keskeytti hänet sanoen:
"Ole rauhassa, rakas vaimo, en minä ole varas, sillä nämät rahat olen ottanut vain varkailta. Odotapas vain niin kerron, mikä onni minua on kohdannut!"